K1-premierliigan osakilpailu Kiinan Sanghaissa oli seuraava etappi. Sitä ennen matkasimme Titan kanssa leirille Kazakstaniin. Emma jatkoi vähän pitempää leiriään Ranskassa ja tulee sieltä suoraan Kiinan Shanghaihin. Tytöt olivat viimevuonna Kiinan osakilpailussa ja kaikenlaisia pikkuhankaluuksia oli ollut. Kiinalaiset kirjaimet ravintolassa ja taximatkat, kun ei kuski osannut länsimaisia aakkosia, ruoka outoa jne.. Kazakstan oli ihan uusi tuttavuus ja huhua monenlaista olosuhteista ollaan kuultu. Karatessa kuitenkin yksi viimeaikojen suurimman nousun tehnyt maa. Ranskalainen Tareg päävalmentajana ja treenikavereita oli tulossa ympäri maailmaa. Minskin kautta lennettiin ja kentällä oli jo isot mainokset tulevista Euroopan kisoista, joihin tullaan kuukauden päästä ja luultavasti vähän eri tunnelmissa. Hyvä puoli oli myös se, että Kazakstan oli puolivälissä Kiinaan ja tasoitti näin aikaeroa kisoja varten.
Meidät haettiin aamuyöllä kentältä ja tuotiin kamppailulajien Olympiavalmennuskeskukseen. Vartija avasi lukossa olevat portit. Aidattu alue luonnon keskellä jossa harjoitushallit, mökkimajoitukset ja ruokala. Kukot kiekuivat jo kun päästiin nukkumaan ja treenit alkoivat klo. 11.00 . Rauhallista, Kazastanin TV, josta tuli perinnehevoskilpailuja tai arviolta 115 vuotiaiden, arolla kasvaneiden, hassut hatut päässä olevien hampaattomien Gurujen puheita. Vanhoja jalkapallo-otteluita. Ruokalassa meinaan oli TV aina auki. Nettiyhteys ruokalarakennuksessa toimi ajoittain. Mitään kioskia tai välipala-automaattia ei ollut.
Kutsuttuja treenaajia oli paikallisten lisäksi Australiasta, Uruguaista, Guatemalasta, Uudestaseelannista, Brasiliasta ja Ukrainasta, Serbiasta. Samaan aikaan keskuksessa oli Judon ja nyrkkeilyn leirit, Englannin nyrkkeilymaajoukkue valmistautui täällä European Gameseihin. Paikka oli niin luonnonkaunis että harvoin sellaisissa puitteissa ollaan saatu treenata. Vehreää ja lämmintä, taustalla lumihuippuiset vuoret joiden takana oli Kiina. Leimaa olemiselle antoi myös se, että paikalla oli vain kovan tason aikuiskamppailijoita ja valmentajia.
Muut karatekat olivat olleet täällä jo viikon treenaamassa. Tahti oli meille sopiva ja hyvin perusharjoitteita joissa sai toteuttaa vapaasti. Huvittavan samoja juttuja mitä Turussa ja maajoukkueleireillä ollaan tehty. Ääritaitoa ja nopeutta oli ilmassa, rentoutta, iloa ja kovaa tsemppaamista.
Ruoka oli hyvää perusruokaa. Brasilialaisille liian outoa ja Titta totesi ettei sitä varsinaisesti ikävä jää. Sellaista vanhan ajan suomiruokaa, Rasvaa ei säästelty ja käytetyin liha Kazastanissa oli hevonen. Majoitukset olivat yhteismajoituksia, Titta oli Kazastanin tyttöjen kanssa ja minun kämppäkaverita olivat Ukrainalaisnen ottelija, Kazastanin Fysio, jota kutsumanimi oli yksinkertaisesti Doktor ja venäläinen fysiikkavalmentaja, joka kertoi syövänsä joka päivä paljon lihaa! Oli kymmen kertainen satasen Kazakstanin mestari ennätys 10,6. Painoa oli huippuajoista tullut 35kg.
Pojat hakivat kylältä lisää hevoslihaa kämpille ja olivat iloisia kun vähän maistelin ja kehuin. Sain loppuviikosta yksityishuoneen päärakennuksesta mutta vähän oikeastaan jäi jo tutuksi tulleita kavereita kaipaamaan. Ukrainan Ihor, joka ei paljoa Engantia osannut ehti näyttää kahden lapsensa kuvia ja ihmetteli että minulla on viisi lasta, palasi aiheeseen parikertaa, hymyili ja nosti peukkua.
Toisena päivänä oli aamulla nopeusharjoitus lajilla ja muuten, sen jälkeen sai jäädä vapaasti treenaamaan ja pidin Titalle vähän pistaria. Illaksi oli merkattu ohjelmaan spa.
Varoittelivat että on tosi kuuma juttu. Mainitsin että Suomessa toki ollaan totuttu. Onneksi en sen enempää kehunut. Oli valtava kivikiuas puulla lämmitetty. Ensin pari normaalia lämmittelyä ja käyntiä kylmäaltaassa. Sitten heittelivät seinät ja katot märäksi ja heittivät kiukaaseen vettä. kaikki menivät kyyryyn ja laitettiin pyyhkeet päähän. Yksi kaveri heilutti helikopterityyliin märkää pyyhettä muiden yläpuolella ja teki näin tuulen. Tätä sitten toistettiin ja välillä altaaseen. Kuumuus oli niin kova että en meinannut kestää. En tiedä miksi mutta minulla paloi lievästi käden ojentajien iho. Sitten jokainen vuorotellen mahalleen ja valtavan kokoisella vastalla hakattiin oikein olan takaa jokaista vuorotellen.
Iltaruuan jälkeen jäätiin aina Titan kanssa katsomaan videoita, sitä vähää mitä täällä kuvasin ja Minskin tulevia vastustajia, jotka ovat siis tiedossa ja joista jokaisesta tehtiin analyysia ja mietittiin omaa taktiikkaa kun vastaan tulevat.
Aamu alkaa 7.30 aamuherättelyllä. Kokoonnutaan ja kaikki kättelevät kaikkia ja meitä Senseitä erityisesti. Kävely fudiskentälle ja joku urheilija ohjaa kevyen pyörittelyn ja venyttelyn. Syömään ja urheilijat vielä jatkounille ennen klo. 11. alkavaa treeniä. Tänään oli cardio treeni. Aika paljon erillaisia juoksuja ja tötsiä. Lopuksi rivilähtöjä eri kokoonpanolla lyhyttä ja vähän pidempää matkaa. Oli todella kuumaa suorassa auringon paisteessa. Kiinaa varten hyvää valmistautumista. Lajitreeneissä klo. 17 oli yleensä todella kuuma. Aika paljon oli Doktorilla töitä kun piti teippailla nilkkoja ja polvia jne.. Titta selvisi pikkukolhuilla ja naarmuilla.
Su oli vapaa ja silloin lähdettiin vuorille. Matkan teko täällä on erikoista. Taxeja ei ole, vaan liftataan ja joku ottaa kyytiin ja taxa on alle euron. Autokanta oli kirjavaa ja paras oli niin heikossa hapessa oleva lada, joka kuitenkin kesti, vaikkei vaihteet meinanneet päälle mennä ja oven kiinni saanti tuotti omat ongelmansa. Kuskin nimi oli muuten Ariel ja oli lapsena treenannut taekwondoa. Vuorinäkymät hienot ja sieltä mentiin kaupunkiin spa:han jossa vähän hienostuneemmin sama sauna-kymäallas-vihtomis sessio. Sieltä hienoon ulkoilma ravintolaan, jossa Kazakstanin liitto tarjosi meille ruuat. Useampi tunti juteltiin ja katseltiin kun vesipiiput kärysivät. Paljon tuli tietoa tämänkin maan historiasta ja nykypäivästä ja siitä, kuinka karate on saatu nousemaan kovalle tasolle.
Lepopäivän jälkeen kaksi hyvää lyhyttä lajitreeniä. Illalla menin poikien kanssa pelaamaan tatamille fudistennistä, kaksi vastaan kaksi. Hävinnyt joukkue nojasi vierekkäin penkkiin ja sitten voittajat potkaisivat pallolla takapuoleen. Saman maan kaverit toisiaan täysillä ja vieraita varovaisemmin. Kun minä hävisin ja meinasin mennä potkaistavaksi, niin he oikein säikähtivät ja sanoivat että ”ei ei Sensei, sinun pitää valita kuka menee sinun puolesta” Hauska nähdä tätä Sensei kunnioitusta monella tavalla viikon aikana. Esim. kun pelissä tuli joku epäselvä tilanne ja kauhea huuto siitä, että kuinka tilanne meni, niin sitten saattoivat kysyä minulta kuinka tilanteen näin. Jos en oikein nähnyt, niin sanoivat että ”sano kummalle piste”. Kun sanoin, kaikki tyytyivät siihen, selvästi ei ollut oikeutta siihen mitään lisätä. Joissakin asioissa tällainen tapa jouduttaa asioita ja on parempi kuin demokratia.
Kävin aamuisin kävelyllä läheisen järven rannalla, istuin laiturilla ja näkymät huikeat. Luonto oli erilainen ja oli komeaa seurata vaikkapa kuningaskalastajan toimintaa, jota suomessa harvoin näkee. Kun aikaa oli, niin ruokailujen jälkeen osa jäi pitkäksi aikaa pöytiin vaan keskustelemaan. Vertailtiin eri maiden tapoja, hyviä puolia ja ongelmia. Karatestakin monin tavoin. Tänne tuulleet tyypit olivat pitkälti sellaisia tienkulkijoita, joilla oli ollut hyvin monenlaisia vaiheita urallaan. Jotkut halusivat minullekin kahdestaan juttujaan kertoa ja kysellä mielipiteitä eri asioihin. Esim. nuori Guatemalan kaveri, joka oli treenimahdollisuuksien takia muuttanut mutkien kautta lopulta Dallasiin. Nyt oman maan liitto pitää ratkaisua liian kalliina, kun matkustaminen Eurooppaan jne.. on aina pitkä. Mitä seuraavaksi? Australian 34v naisottelija kertoi osin tasapainottelevansa perinne-ja modernin kumiten kanssa. Vanha valmentaja on vahva persoona jne.. hän on ollut myös Lefevren luona pitkiä aikoja ja siinäkin oli puolensa jne.. Brasilian Valeria, joka aikanaan kiersi yksinään Euroopan pieniä ja isoja turnauksia, lähes kielitaidottomana. Sanoi että piti vaan kysyä ja pyytää apua. Muistan itsekkin hänet Tanskasta vähintään 10 vuoden takaa, kun hassu Brassityttö kyseli kaavioista ja koitti pysyä tilanteen tasalla. En olisi silloin uskonut että hänestä tulee Pan-amerikan mestari ja MM-2 ja että käy treenaamassa Emman kanssa Ranskassa. Olisikohan itsekkään uskonut, kun alkeiskurssille tuli…. Leirillä vaikutuksen teki M-60kg kiloisten Kazakstanin poikien vauhti ja oivaltavat otteet. Yhtä nopeasti vastasuoritus huippuajoituksella kädellä tai jalalla. En muista heti vastaavaa nähneeni. Myös Titan sarjan kuulantyöntäjän ruumiinrakenteen omaava Sofia, jolle Titta Turkin pronssimatsin 0-1 hävisi, oli erikoinen pakkaus, silti rento, nopea ja ovela. Serbiasta oli Jovana joka taitaa olla -61kg ranking vitonen. Kova tsemppamaan ja jos pelaisi tennistä, häntä huomautettaisiin ääntelystä ja ulinasta jota hän piti kaiken aikaa, varsinkin fysiikkatreeneissä ja piiskasi näin itseään. Hänellä naisvalmentaja jonka kanssa paljon tuolla juttelin. Hän on ollut aikanaan myös Bulgarian valmentajana. Kiertävät ja pitkälti treenaavatkin parivaljakkona. Serbiassa katsotaan vielä vähän kieroon naisvalmentajaa. Hänellä kaksi lasta joita mies, entinen huippujudoka, joka suunnittelee ja ohjaa Joannan Fysiikkatreenit ja hoitaa lapsia, kun hän kiertää Johanan kanssa.
Lähtöpäivänä matkaan vasta illalla, joten aamutreeni normaaliin aikaan mutta niin, että sai tehdä mitä halusi tai tarvitsi. Titta otti kevyet lämmöt ja pistariin tekniikka päivitys. Sitten taas saunaan ja vihtomaan. Illalla bussilla Kazakstanin maajoukkueen kanssa kentälle ja Kiinaan. Lähdössä tuli Sebian Jovana ja valmentajalle ongelmia viisumeiden kanssa eivätkä koneeseen päässeet.
Begingistä Sanghaihin istuin 20v Kiinalaistytön vieressä ja juteltiin. Hän ei tiennyt Suomea, ei karatea. Näytin vähän puhelimesta treenaamisesta ja ottelupätkiä. Hän kysyi silmät suurina että miksi te tuota teette? Sehän on raskasta, etkö halua olla onnellinen? Siitä saatiin hyvät puheenaiheet ja uskalsin hieman epäillä että hänen elämä joka on vain ääriopiskelua ja hyvin sidottua mitä kuuluu tehdä, oli myös aika raskasta. Hän ei ollut onnellinen ja siksi oli uskaltanut matkalle nytkin, vaikka vanhemmat eivät halunneet. Oli ainoa lapsi kun asui alueella jossa ei saanut enempää olla. Hän haaveili miehestä alueelta missä saisi tehdä kaksi tai kolme lasta. Lopulta hän luki minulle voimalauseita kuluneesta vihkosesta ja sitten kädestä pitäen katsottiin kuinka nyrkin pitää olla kun lyö, ranne suorana, peukalo lukitsee, kahdella ekalla rystysellä. Sitä hän sitten vielä halusi kuvata ja poseerattiin nyrkit tanassa.
Kaikki sellaiset stereotypiat jotka minulla oli kiinasta ja Shanghain meiningistä, pitivät suurinpiirtein paikkansa. Muurahaispesä jossa miljoona äänetöntä sähkömopoa puikkelehti teillä ja jalkakäytävillä ja joiden kuskit olivat liikemiehistä vanhuksiin, hienoja leidejä, lapsia oli kyydissä miten sattuu, pieniä usein jalkojen välissä, tavaraa pakattu muuttokuormatyyliin. jne.. Samalla ajaessaan moni pelaa kännykällä, kuten yksi meidän taksikuskikin pelasi jotain taistelupeliä. Ihmiset sylkevät kadulle ja kaivavat nenää häpeilemättä, ei kaikki ja kokoajan mutta silmään pisti. Puhuvat kiinaa kovalla äänellä. Tulevat lähelle, eivät pahemmin väistä, tämä oli iso ero Japaniin verrattuna. Metroissa ja kadullakin kaikki ovat uppoutuneita kännykkään, kaikenlaisia animepukeutumista, pehmoleluja kantelivat mukana. Luin jostain että kun et ole yksin missään, niin he luovat sellaisen oman yksityismaailman vaikka ovat ihmisten keskellä. Näin pari kertaa kun teinityttö katsoi puhelimeen, lauloi ja tanssi itsekseen, ympäristöstä välittämättä ja myöskään ympäristö minua lukuunottamatta ei huomioinut häntä ja tuttuja joita voisi ehkä hävetä tuskin vastaan tulee. Luulen että Suomessa teinit tekevät samoin yksin omassa huoneessaan. Ruoka oli erikoista, siinä on jotakin kiinamakua oli se sitten melkein mitä vaan. Aamiaiseltakaan ei paahtoleipää ja banaania lukuunottamatta mitään meille normaalia löytynyt. Suomessa tykkään käydä kiinalaisessa ja täällä haettiin länsimaistyyppisiä ruokapaikkoja=). Liikenteeseen ja elämänrytmiin tottui ja minun mielestä ei hassumpaa, turvallinen olo oli liikkua myös illalla.
Kilpailut olivat aika samannäköiset mitä premierliigat ovat ympäri maailman. Olipa kiva nähdä taas Hinnerjoen Emma tyttöä. Hän tuli Ranskan porukan kanssa ja oli kiva nähdä kuinka Ranskan kotiseuran ihmiset hänestä välittivät.
Minun rekisteröinti oli unohtunut ja pitkään näytti siltä, että pääsen vain katsomoon pääsylipuilla. Kaiken säädön jälkeen minut pyydettiin aamulla aikaisin kysymään korttia, jos olisi selvinnyt. WKF:n toimistolta tuli maililla kielteinen päätös. Aamulla matka tyssäsi official turvatarkastukseen josta minun piti päästä läpi hakemaan sitä korttia Official-huoneesta. Ei auttanut mitkään järkiselitykset. Englantia puhui nuori tyttö, vartijat ympärillä. Pyysin kysymään sieltä sisältä, tyttö kävi mutta virkailijat olivat sanoneet no! Pyysin jos minut saatettuna vietäisiin mutta ei. Koitin hyvällä, vähän pahalla ja vertasin kisoja maailmalla, olin dramaatinen ”mitä teen lähdenkö takaisin Suomeen, iso joukko ottelijoita odottaa minua (no ainakin kolme), Onko Kiina näin tyly vierailijoille” jne.. tyttö pysyi lujana, noudatti annettuja käskyjä.
Lopulta näin Hongongin Ranskalais-coutsin ja hän kävi selvittämässä (osaa kiinaa) ja sieltä minut haki vartiopäällikkö, saattoi kädestä ja kortin sain. Palasin juttelemaan Kiina tytön kanssa, pahoittelin käytöstäni ja kehuin hänen lujuuttaan ja meistä tuli kaverit. Hän ei ollut kuullut karatesta ennen kisatehtävää, ei tiennyt suomea, meinasi hukkua opiskelutahtiin, ainoa lapsi jne.. Jäin aina ohimennessäni juttelemaan ja hänen tarina oli lähes kopio lentokoneessa tapaamani kiinalaistytön kanssa. Kummallakin oli niin vaikea nimi etten muista.
Pe meillä ei ollut kisaajia, kevyt treeni kisapaikalla ja olin Uuden-Seelannin ja australian ottelijoiden coutsina ja päätehtävä oli nostaa videotarkastuskortteja jos syytä olisi. Kiva auttaa tutuksi tulleita ottelijoita ja samalla kilpailuiden systeemi tuli tutuksi ja kortin nostoihin tuntumaa. Kävin välillä ulkona, jossa oli koriskentät heti kisapaikan vieressä. Sellaisessa myyntikojussa oli vanhempien kanssa ehkä 10v pikkupoika jolla oli korispallo. Vinkkasin hänelle ja heiteltiin yhdessä. Kun taukoa oli, kävin pihalla ja poika oli heti valmiina ja vanhemmat päästivät hänet selvästi mielellään, hymyilivät ja kävivät ottamassa kuvankin.
La Euran KS:n ottelijat tatamilla. Emmalle 1-2 tappio tutulle Kroatille jonka kanssa on vuorotellen voitot ja tappiot kautta vuosien menneet. Titta pääsi suoraan toiselle kierrokselle ja Bulgarian ottelijan kanssa oli tiukkaa viimesekunneille asti jossa Titta sai puristettua 2-1 voiton. Meidän kaikki pisteet tulivat videotarkastuksen jälkeen, onneksi mahdollisuus oli. Seuraavaksi Italialainen joka oli hyvässä vedossa ja onnistui yllättämään Titan etujalan mavalla chudaniin, vaikka tiedossa tekniikka oli. Se matsi karkasi mutta oltiin luottavaisia että Italia hoitaa Kiinalaisen semifinaalissa. Kiina kuitenkin voitti joten ei Titalle keräilyjä. Komeita mitaliotteluita Su katsomosta katseltiin. Kazakstanin -60kg, ne erityislaatuisilta näyttäneet miehet, olivat keskenään Finaalissa ja Kultaa otti myös se Titan sarjan Sofie. Serbian Jovana ja valmentaja jotka eivät kiinan koneeseen meidän kanssa päässeet, tulivat kaksi päivää myöhässä, kerkesivät just kisoihin ja ehkä tästä kaikesta epäonnesta sisuuntuneena, otteli itsensä finaaliin, jossa Kiinalainen kuitenkin oli parempi.
Kun kisat loppuivat porukka jää usein hengaamaan vielä kisapaikan pihalle ja niin nytkin. Koriskentällä alkoi Azerbaizan-Egypti maaottelu alkoi heti ja ihan täysillä. Minä heittelin Emman ja Saksan Bitchin kanssa ja kivaa oli. Se kiinalainen pikkupoika jonka kanssa heittelin aina päiväväleissä, toi minulle pienen rasian teetä.
Tässä vähän karatesta ja tarinaa tulosten takaa.
EM 2019
EM-kisat 2019 pidettiin Espanjan Guadalrajassa. Kisoihin saatiin hyvä valmistautuminen Suomessa Titan kanssa ja Emma Ranskassa. Ranskan seuratreeneissä ei pahemmin EM-kisoja huomioitu, kun sieltä ei ollut kukaan niihin lähdössä, treenikaveri Leilan loukkaannuttua. Titalla oli takana vaihtelevasti, mutta kuitenkin hyvin mennyt kevätkausi. Kotimaan viimestelyissä Elina ja Monica olivat sparrareina ja kovaa mentiin, vähän kolhujakin ja pikku-itkut välillä, kun Titta veteli täysillä ja sitten taas jatkettiin, asennetta riitti.
Emmalla ollut vaikea kausi joten hyvä yllätysmahdollisuus, kun kukaan ei odota mitään. Lähdettiin Espanjaan ennen muuta porukkaa, treenaamaan Suvi Mikkosen salille. Mukaan lähti myös Urheiluakatemian Fysioterapeutti Katriina ”Kati” Toivonen, joka on ollut treenien lisäksi Sazburgin kisoissa ja tuntee näin lajia ja sen fyysisiä tarpeita.
Ennennäkemätön tilanne, kun Titalta odotetaan suoraan vain mitalia ja kyllähän se rankingin perusteella realistiselta voi näyttää. Onneksi ottelut ovat ihmeellisiä ja ei niitä mitaleja etukäteen jaeta, näissä kisoissa on taas uusjako ja kaikki toki mahdollista.
Sunnuntai iltana perillä Madridissa ja mukavassa
kaupunginosassa, jossa ei turisteja näkynyt mutta paljon paikallisia ja kivoja
kansankuppiloita ja ruokapaikkoja. Testattiin Katin mukanaan tuomia ilmapaine
housuja, nopeuttamaan palautumista lennon jäljiltä. Maanantai aamuna Suvin
salille, jossa saatiin treenata ihan keskenämme. Otettiin rentouteen ja
reagointiin perustuvia juttuja. Muuten otettiin vaan rennosti ja latauduttiin,
Kati hoiti tyttöjä. Tiistaina taas salille ja Suvi sekä miehensä Jesus Ramal
olivatkin paikalla. Kati hieroi Suvia sillä välin kun me treenattiin. Nyt
otettiin kovia perusvetoja ja lyhyitä tilanteita. Jesus ja heidän
urheilupsykologi katselivat treenejä ja jäätiin heidän ja Suvin kanssa juttelemaan lajien säännöistä ja
niiden vaikutuksesta tekniikoihin.
Seuraavaksi Madridista kisakaupunki Quadalajaraan. Illalla sinne tuli myös muu suomen joukkue.
Keskiviikkona oli rekisteröinnit, jotka sujuivat helposti. Maajoukkue pääsi treenaamaan Titan suhteilla läheiselle salille. Titta ja Emma eivät enää ottaneet lajia, vähän pyörittelyä ja mentaaliharjoittelua, illalla kevyesti hoitoja.
Torstaina oli kaikilla karsintaottelut. Titta sai vastaansa tutun Loten norjasta. Varovaista ottelua ja niimpä kun minuutti oli aikaa, Lotelle johtopiste. Titta haki pistettä mutta aika kului. Kun aikaa oli 15s Titta sai hyvän vartalopotkun mutta ei lippuja tuomareilta. Nostin videotarkastus kortin mutta sekään ei mennyt läpi. Titta hyökkäsi mutta Lotte plokkaili hyvin ja potki vastaan ja sitten yhtäkkiä Titan potku osui poskelle niin, että losahti ja 3-1 voitto. Oli varsin lähellä nämä kisat jäädä tähän.
Seuraavaksi Slovakian useamman arvokisamitalin voittanut Tatarova. Osattiin ennakoida hänen tekemisensä ja Titalla onnistui kaikki. Keskeytys ylivoimaiseen pistevoittoon 8-0. Seuraavana kahdet edelliset EM-kilpailut voittanut Ranskalainen Anne-Laure Florentin. Hänellä on aika yksinkertainen mutta tehokas ottelutyyli. Taktiikka onnistui ja erinomaisilla otteilla Titalle 1-0 voitto. Sitten olikin jo semifinaali ja siinä vastaan kotikentällään otteleva Espanjan Laura. Aikaisemissa kohtaamissa ovat voitot menneet ristiin ja viimeksi MM-kisoissa Titta oli voitokas. He olivat läksynsä lukeneet ja osasivat ottaa meitä vastaan hyvin. Tappio tuli 0-2, Laura finaaliin ja Titta pronssiotteluun, johon vastustajaksi tulisi Orana Fortesa Kosovosta, joka pudotti Titan toissa EM-kisoissa.
Emma sai vastaansa toisena WKF-rankingissa olevan Ranskan
Gwendolinen. Hän on esittänyt superotteita edellisissä K1-kisoissa ja siksi
taktiikka sen mukaisesti eli niin, ettei annettaisi hänelle pisteitä helpolla.
Tasainen ottelu päättyi 0-0 ja tuomariäänin voitto Ranskalaiselle. Toivoa oli
keräilyistä ja kaksi seuraavaa kierrosta Ranskalainen etenikin, mutta sitten
putosi ja Emman tie harmillisesti katkesi.
Perjantaina oli vuorossa joukkueottelut, joihin ei ihan parasta
latausta tälläkertaa saatu. Vastaan tuli Ukraina ja tappio tuli niin Emmalle
kuin Titalle omassa ottelussaan. Ukraina eteni aina finaaliin saakka ja
Portugal tuli keräilyissä meitä vastaan. Titta otteli tasapelin, Sonja oli
toisen ja hävisi 0-3. Emman olisi pitänyt voittaa oma kolmella pisteellä.
Tasapeli 4-4 ei riittänyt ja Suomen tie katkesi. Titta oli aika väsynyt päivän
jälkeen ja kolhujakin oli kahden päivän aikana tullut. Otteluiden jälkeen palauteltiin
aktiivisesti ja illalla Katin toimesta
pasiivisesti. Fysion hommat olivat matkalla moninaiset ja mm. Kati silitti
minun puvun rypyt mitaliottelua varten.
Lauantaina mitaliottelut ja Titalla päivän toinen ottelu
klo. 9.35. Herätys 5.35 ja ulkona pyöriteltiin ja otettiin kevyesti lajia 6.30.
Aamiainen 7.00 ja sitten Titta lepäämään, minä laitoin puvun päälle ja kravatin
kaulaan. 7. 45 kuljetus kisapaikalle. Kasilta hallilla joka oli vielä tyhjä
lukuunottamatta huoltomiehiä ja tv-porukoita, jotka asensivat laitteitaan.
Titta lämppärialueelle keskittymään. Minä lähes tyhjään katsomoon Emman, Katin,
Anssin ja Pasin kanssa juttelemaan mukavia. Lähdin vielä ennen lämppärille
menoa kävelemään hallikäytäville ja fiilistelemään tunnelmaa. Mitaliotteluihin
päässeitä ottelijoita ja mustat puvut päällä olevia valmentajia tuli
harvakseltaan vastaan. Kovasti toivoteltiin toisillemme onnea ja hymyt olivat
herkässä. Tiedettiin että tässä vaiheessa mukana olevat ovat jo aika hyvin jo
onnistuneet.
Lämmittelyalueella oli kerrankin tilaa. Klo.8.40 aloitettiin
lämmittely. Oltiin ensimmäiset jotka aloittivat lämmittelyt. Emma oli
sparrarina kuten niin monta kertaa aikaisemminkin. Ohjeistin Emman toimimaan
kuten vastustaja skauttauksen perusteella otteli ja Emma oli kuin Kosovon Orana
konsanaan lämmittelyissä ja saatiin mallinnettua tilanteet hyvin.
Lopuksi Emma katsomoon ja ihan viimeiset jutut tehtiin kahdestaan. Titta oli valpas mutta rauhallinen ja minullakin oli enemmän sellainen juhlava kuin jännittynyt olo. Sitten sitä vaan mentiin. Kävely halliin, Titta kääntyi ennen tatamia ympäri, halaus, kääntyminen ympäri, puristus hartioista, kunnon läpsy hartioille ja huuto. Titta tatamille ja minä valmentajaboxiin. Valvojana boxilla oli tuttu tanskalaistuomari, joka toivotti hiljaa onnea ja näytti videotarkistuspainikkeen käytön. Ottelu käyntiin ja meni kyllä aika käsikirjoituksen mukaan. Voitto lukemin 2-1. Sen verran vaikeata sinne arvokilpailun mitaliotteluun on päästä, että silloin kun pääsee, niin se mitali pitäisi pystyä ottamaan ja onneksi meidän kannalta, näin tapahtui.
Pieni suomalaisjoukko kannusti mahtavasti, heitä tukivat vieressä olleet tanskalaiset ja espanjalaisyleisökin oli Titan puolella. Verryttelyalueelle tuli katsomosta fiilistä täynnä olevia ystäviä ja oli kiva iloa jakaa. Onnitteluja tulvi puhelimeen joka suunnasta. Hauska oli huomata kuinka kannustavia ja myötäeläviä ihmisiä on niin paljon.
Käytiin liiton tarjoamalla päivällisellä yhdessä ja vielä kisojen
loppujuhlissa tanssimassa. Ihan kiva mutta huomasi kyllä kuinka akut olivat jo
tyhjät. Aamulla aikaisin matkalle kotia kohti, suomalaisten sarjoja ei enää
sunnuntaina ollut. Lentokentällä näkyi TV:stä sunnuntain karatekisoja ja tuntui
jotenkin absurdilta katsella tuttuja tatameita joilla vielä eilen oteltiin ja
nähdä kuinka ottelijat joko repesivät riemuun tai pettyivät.
Lentokentällä oli lämmin vastaanotto, niin virallisesti kuin
epävirallisestikin. Tuntui mukavalta, toisenlaisiakin paluita on aika paljon
ollut. Emma ja Titta pitävät viikon vapaata ja minun oli kiva ottaa taas koppia
nuoremmista, jotka olivat tiukasti treenanneet itsenäisesti sekä Karttusen
Jannen johdolla Turku-Honkilahti akselilla.
Vuosien varrella ollaan usein puhuttu, että täytyisi joskus vielä päästä käymään karaten syntyseuduilla. Historia kertoo lajin syntyneen Okinawan saarella vaikka siitäkin kiistellään että oliko sittenkin Kiinassa ensin. Okinawalla on muutaman vuoden ajan järjestetty ainoa Aasiassa pidettävä K1-tason kilpailu. Matkaan lähti Olympiaryhmä, Titta, Emma ja Tuomisen Aaro. Monen mutkan kautta meille avautui mahdollisuus päästä treenaamaan Japanin maajoukkueen kanssa kilpailua edeltävällä viikolla.
Ennen lähtöä olimme maajoukkueleirillä Pajulahdessa ja kotona ehdittiin käydä kääntymässä. Pajulahdessa julkistettiin helmikuussa Venäjän Sotsissa pidettäviin nuorten EM-kilpailuihin valitut. EKS:n Monica ja Elina olivat valittujen joukossa. Valinta otettiin vastaan Hinnerjokilaisella tyyneydellä. Kysyin että että ”mikä fiilis valinnasta” ”no, jooo, ihan kiva” Sitten jatkettiin päivää niin kuin ennenkin kun leiriltä lähdetään.
Olen kyllä samoilla linjoilla että paikka on ansaittu jo aiemmilla näytöillä ja niitä ilon hetkiä ovat ollut ne onnistumiset silloin. Valinta sitten vaan tulee tai ei, se ei ole enää itsestä kiinni ja kun tulee, niin se antaa mahdollisuuden päästä kilvoittelemaan parhaiden kanssa.
Valmentaja Eki Luukka on usein sparraamassa nuorten ryhmässä jos on parittomia. Hän kommentoi Monskua ja Ellinaa näin: ”Euralaisten kanssa ei ole oikein kiva ottaa, pitää olla kokoajan tarkkana ja ne koittaa tosissaan osua. Ne ovat myös jotenkin sellaisia luisia, että aina vähän sattuu.”
Lentokentälle jossa yllättäen oli karatekoita Espanjasta, Saksasta tanskasta…eli Suomen kautta lensivät ja tälläkertaa meidän matka on helpompi kuin monen muun. Osakaan ensin 9,5 h, neljän tunnin vaihto ja sieltä sitten Okinawalle pari tuntia. Oltiin paikallista aikaa aamu kymmeneltä perillä. Pari vanhaa Japanilaismammaa kyseli lentokone bussissa että ”karate” ja kun myönnettiin, huitoivat ilmaan ja tekivät elokuvamaisia japanilaiskarate ääniä. Silmiinpistävää oli Osakasta lähtien Japanilainen kohteliaisuuskulttuuri ja palvelualttius. Palvelualttiudesta kertoi esim. se, että kun taxi vei meidät väärälle hotellille ja täytettiin huonekortteja ja ihmeteltiin ettei varausta ei löydy. Näytettiin osoite ja kun selvisi että väärä paikka, niin respan mies pahoitteli kovasti ja esitteli Juna/bussivaihtoehtoja ja lopulta soitti taxin. Kehoitti meitä ottamaan kahvia ja mehua sillä välin ja istumaan sohville kun odotettiin taxia ja vilkutti perään kun mentiin hissiin.
Saatiin varsin edullinen ja hyvä hotelli. Wc:t ja suihkut käytävällä, sijainti oli ihan keskellä ostoskatua ja aluetta, jonne kilpailujärjestäjän hintavista hotelleista tultiin taxeilla kiertelemään. Vaikka se MC-Donaldkin täältä löytyi, niin on tämä life style ihan erillaista vähän kaikessa kuin Euroopassa. Hygieniasta Japanilaiset ovat hysteerisen tarkkoja, josta kertoo heidän into pitää hengityssuojaimia lentomatkoilla ja myös täällä katukuvassa ne olivat tavallisia, joten turistin kannalta kiva maa vaikkapa kun käy ulkona syömässä. Ensimmäinen kävelyretki kaduilla ja kujilla näytti että kaikenlaista kummallista vastaan tulee. Laumoittain japanilaisnuoria koulupuvuissa käsikynkkää kävellen, yhdellä naisella oli Harry potter elokuvista tuttu pöllö käsivarrella, isoja hummereita ja muita mereneläviä ahtaissa akvaarioissa kadunvarrella, joista sai valita kotiin vietäväksi mutta yleisiä roskakoreja ei ja silti ei kaduilla roskia.
Kadulla alkoi näkyä myös karatekoita, samoja tyyppejä joita ollaan nähty kaikissa maailman kolkissa joissa K1 kisoja on järjstetty. Englantilainen musta ottelija juoksi vauhdilla meidän takaa ja riuhtaisi Titan reppua mennessään ja nauroi katketakseen Titan äkkiliikkeitä ja peräänlähtöä.
Ke aamuna nukuttiin pitkään ja vähän oltiin väsyneitä päivä, aikaerosta johtuen. Tehtiin vain yksi oma palauttava treeni puistossa. Minäkin sain liikettä kun syöttelin pikkupoikien kanssa fudista. Nimet vaihdettiin ja mainiosti Japsi pojat osasivat sanoa my name is … taas huomattiin kuinka fudis globaalisti yhdisti kansojen lapsia.
Käytiin vieressä olevassa Spaassa, miehille ja naisille erikseen. Tatuoinnit oli kielletty. Oli erinomainen spa mutta huomasin taas olevani erilainen nuori kun siellä oli vain Japanilaisia ja saunassa katsottiin seinään upotettua telkkaria ja ukkelit tekivät samalla Sumokyykkyjä lattialla.
To Lähdettiin hieman jännittyneenä treenaamaan Japanin maajoukkueen treenisalille. Olipa hulppea, jyhkeä rakennus kompleksi karatemuseoineen jne… meidät otettiin oikein ystävällisesti vastaan. Japanilaisten lisäksi paikalla oli n.15 ottelijaa muualta. Minä jouduin rivin eteen Japanin valmennusjohdon kanssa joista luultavasti on kirjoitettu kirjoja. Oli siellä onneksi tutut Belgian, Serbian, Sveitsin valmentajat myös pyörimässä. Katsoin aina mihin päin piti kumartaa ja tein muiden mukana ja tavoittelin harrasta ja tyyntä sensei-ilmettä. Sitten vaan homma lähti pyörimään. Alkujumpan jälkeen 45min perustekniikkaa.. sitten suojat päälle ja menoksi. Oli jännä katsella kun tytöt läppäsivät eri sarjojen Japanilaismaailman mestareiden kanssa tervehdykset ennen ja jälkeen treeniosion. Vauhtia oli ja ei tekemisen ero niin iso ole kuin voisi luulla. Japanilaiset ovat ajoituksen mestareita ja se näkyi niin kevyessä kuin kovavauhtisissa tilanteissa. Jos ne ei siinä onnistuneet ja mentiin jälkitilanteisiin, niin meikäläiset pärjäsivät jopa paremmin. Kontrolli oli huippuhyvä, ainoa vamma sattui kun Emma pyyhkäisi ja vastustajan polvi vääntyi, luultavasti vanha vamma kun pyyhkäisy näytti ihan puhtaalta ja tuli tarpeeksi alas.
Illalla mentiin yllättämään Jossu joka tuli Suomesta ja aloittaa 2,5kk aasian kierroksen täältä. Meidät vei kentälle ikivanha taxikuski jonka ratissa oli puristelujousi. Hän kysyi mistä ollaan ja miksi ja kun kuuli karate, niin esitteli rystyset, joissa oli vain valkoista nahkaa kun oli varmaan lyöty niin usein nahat rikki. Hän näytti muovipussin jossa oli pyörän sisäkumi jota näytösluontoisesti veteli ja sitten puristeli vähän ratissa olevaa jousta. Taisi olla alkuperäinen Okinawa-karaten edustaja. Kätteli vielä kun nousin autosta, puristettiin voimakkaasti ja katsottiin silmiin ja nyökättiin ja ilman sanoja tiedettiin…
Jossua oltiin joskus vastassa Turun rautatieasemalla ja kyltissa luki HYVÄRINEN JOHANNA 1KYU, nyt 1dan. Turussa Jossu kääntyi takaisin ja meinasi hävetä. Nyt jäi hetkeksi suu auki, nauroi ja hyppäsi kaulaan, taitaa olla murrosikä ohi. Illalla taas kylpylään jossa Aaro ja Emma hikoilivat nestettä pois. Olin Aaron kanssa miesten puolella ja jo kuivasta kehosta lähti 1,7kg. Tsemppasin Aaroa istumalla saunassa ja kuuma-altaissa samat ajat ja sanoin aina että ollaan vielä vähän, kun tukalaa oloa valitti. Join kyllä suikussa vettä ja kun Aaro kävi välipunnituksilla niin olin kymäaltaassa ne ajat ja hyvin mukana kärsin.
Pe Aamulla taas Okinawa Kaikanin salille. Yritin pysyä katsomossa Jossun kanssa mutta Japanin head coatsh viittoili minut alkuriviin. Nyt oli vain Japanin coatshien lisäksi minä ja pari kata valmentajaa. Olin ainoa jolla ei ollut pukua mutta en antanut haitata kun kerran pyysivät. Hyvä meno treeneissä ja hienoa altistusta tytöt ja Aaro taas saivat.
Rekisteröintiin ja oltiin 115:sta porukka joten odotteluksi meni. Mikäs siinä kun aurinko paistoi ja uima-allas lavereilla sai makoilla. Tuli kyllä liian kuuma nopeasti ja hotellin ilmastoitu odotushuone oli paras ajantappopaikka. Kun vihdoin rekisteröintiin pääsin, niin eivät löytäneet listoiltaan eikä tililtä meidän maksusuoritusta. Kuitti oli mukana mutta ei millään. Lopulta Istanbulin rekisteröintijonosta tuttu Japanilaisnainen tuli, löi leiman papereihin ja pääsin jatkamaan.
Illalla vielä puistoon ottamaan oma treeni jossa haettiin tilankäyttöä ja vaikkapa sitä kuinka pysyä liikkumalla linjalta pois, jos tulee suoraviivaisia Japanilaisia vastaan.
Treenien jälkeen Hong Kongin Samin kanssa
La Kilpailut käyntiin. Katalla alkoi 8.00 aamulla. Taxia ei tarvitse odotella, niitä on paljon. Erikoista on, että niitä ajaa vanhukset. Yhtään arviolta alle 80v ikäistä kuskia ei ole ollut. Okinawalla on maailman pitkäikäisin kansa joten epäilen että osa oli satavuotiaita. Ihan hyvin ajoivat, Ongelma oli että eivät meinanneet nähdä puhelimesta osoitteita vaikka oli suurennettu isoimmalle, ei silmälaseilla eikä ilman.
Yleensä katan aamukarsinnoissa ei ole edes K1 kisoissa yleisöä paikalla mutta täälläpä oli. Kauheasti Japanilaisia karatekan näköisiä henkilöitä.
Emman sarja piti alkaa yhdeltä. Lämmiteltiin ja oltiin valmiina mutta sitten siirrettiin … väliin tuli avajaiset joita ei ollut aikataulussa ja kaiken jälkeen ottelu alkoi 5 tuntia myöhässä päiväunien, lounaan neljänsien lämmittelyjen jälkeen. Tällaisessa tapauksessa kysytään kykyä sopeutua ja kokemusta on. Emmalta erinomainen matsi nuorta kovaa Itävallan tyttöä vastaan. Sitten MM3 italiasta ja viimehetken yhtäaikainen isku joka meidän silmään oli Emmalla parempi, käänsi ottelun Italialle. Eikä keräilyjä. Emma onnistui tasollaan hyvin, marginaalit ovat huipulla pieniä.
Jouduttiin odottelemaan Aaron keräilymahdollisuuksia ja finaaliin vastustaja meni ja se selvisi puolenyön aikaan ja keräilyt siirrettiin seuraavalle aamulle. Myöhään nukkumaan ja aikaisin ylös siis. Aaro voitti yhden Japanilaisen ja hävisi Venäläiselle.
Titta valitteli löysää oloa ja tehtiin kaikki voitava että terävyyttä kroppaan löytyisi. Vastaan tuttu Norjan Lotte. Piti olla ”varmasti” voitettavissa mutta 0-1 jäi Titta tappiolle ja epätoivoiselta näytti vielä kun aikaa oli 10s, 9s kohdalla Titan vartalopotku löysi perille ja 2-1 voitto. Sitten Tuore U21v nuorten MM1 Japanista. ---//--- 10s, 9s kohdalla….2-1.
Kolmantena vastaan elävä lajilegenda, hallitseva maailmanmestari, maailman ranking ykkönen Uekusa Ayumi Japani. Hei, Okinavwalla ottelu hallitsevaa Japanilaista maailmanmestaria vastaan, aika hieno hetki yritin fiilistellä mutta ei oikein toiminut ja ajattelin että ja paskat nyt taistellaan eikä tunnelmoida. TV kamerat ja vastaavia, laskin kymmenen ja toimittaja porukka oli samalla puolella kuin minä ja meinasivat laittaa kameroita osin minun eteen ja työntää metrin halon kokoista karvamikrofoonia minun posken viereen, tein tilaa ja katselin kun Titta hienosti otteli ja selvisi Ayumin hyökkäyksistä niukasti. Sitten hyvä ja rohkea ratkaisu Titalta tehdä saksauskaato suoraan hyökkäykseen. Meinasin jo nostaa kädet pystyyn kun Titta lähti kaatamaa mutta vastakaato heitti Titan selälleen niin että lävähti ja isku tuli samaan liikkeeseen ja 0-3. Kiinni ei enää saatu. Ayumi eteni finaaliin jonka senkin voitti sittemmin 5-0. Titta keräilyihin jossa hieno voitto Turkin Eltamurasta, joka on kahden edellisen K1 kisan finalisti. Pronssiottelussa Japanilaista vastaan tuli passiivisuusvaroitukset yhtä vaille täyteen ja kovan painostuksen alla Titta lipsahti rajan yli ja 0-0 tilanteessa ulosajolla tappio Titalle ja sijoitus on 5.
Nuoriso lähti illalla jonnekkin joidenkin kanssa ja minä jäin kirjoittelemaan tätä. Pari päivää katsellaan maisemia, katsellaan ja analysoidaan matsit, käydään puntilla mutta muuten suunnitelmia ei ole. Kilpailukausi päättyi tähän ja peruskuntoa lähdetän taas rakentamaan. Ensivuosi vaikuttaa mielenkiintoiselta kun Olympiakarsintakisat alkavat, kunnolla ei vieläkään tiedossa koska ja mikä lopullinen systeemi on. Nuorten EM-kisat on seuran seuraava kilpailullinen prioriteetti. Viestiä olen saanutkin, että The sistersit ovat suomen päässä peruskuntoharjoituksissa saaneet paikat kipeäksi ja kuulemma lukeneet ahkerasti tentteihin, sittenhän kaikki on hyvin. Kiitos taas kaikille kaikesta, annetaan hyvän kiertää ja jaetaan iloa.
Maanantaina oli aikaa turistihommille. Shuri Castle
Kaitsu
Loputtoman pitkältä tuntuneen kesän loppupuolella, keskellä marjojensyönti kautta, avasimme kilpailukauden. Opiskelija MM-kilpailut vaikuttaa jotenkin kevyeltä kilpailulta. Osallistuja luetteloa kun katsoo, niin harha keveydestä väistyy, kun vaikkapa Japani ja Ranska on liikkeellä ykkösporukoillaan. yliopistokilpailu myös urheilussa on monessa maassa kilpailtua. Näihinkin kisoihin oli monessa maassa erikseen karsinnat. Yleensäkin yliopistoon pääsy on monessa maassa erinomaisen vaikeaa. Jossu joka on pyörinyt Eteläkoreassa ja omaa sieltä tuttuja, kertoi että päästäkseen yliopistoon ja sitten pärjätäkseen siellä, niin kovimmat lukevat kaksitoista tuntia joka päivä myös kesälomallaan.
Me ollaan rohkeasti treenattu katse kauempana ja kesken kehittävän treenikauden, otettiin vain viimeinen viikko kilpailukauden tyylisiä harjoitteita. Sitä ei tiedetä miten toiset ovat treenikautensa rakentaneet mutta miellä on linja jonka mukana mennään rohkeasti suohon tai sitten jossain kohtaa menestytään.
Jossu ja Niklas lähtivät meidän lisäksi ja Emman kaveri Suvi Puukangas tuli myös meidän iloksi mukaan, edustamaan itsensä lisäksi epävirallisesti YLE:ä. Aika monta treeniä on takana siitä kun viimeksi Helsinki-vantaalla käyskentelimme. Petra Olli oli samaan aikaan lähdössä Olympialaisiin ja tiedä vaikka neljän vuoden päästä meillä olisi sama matka Tokioon. Huvitti hieman kun Sannan kanssa just ennen lähtöä katsottiin yle-areenalta Petrasta dokumentti ja niimpä Petraa sekä hänen valmentajaansa oli helppo mennä jututtamaan, kun oikeastaan jo tunsi heidät. Tsemppiä kisoihin toivoteltiin puolin ja toisin.
Kisapaikalle jossa rekisteröintiin. Piti olla läpihuutojuttu,ja minun ehtiä ohjaamaan treenejä. Kaikki piti olla olympiakomitean ja liiton toimesta maksettu. Eipä ollut ja 400€ jouduttiin maksamaan heti lisää ja olisi pitänyt olla paperidokumetteja maksuista, opiskelija todistuksia jne.. useampi tunti meni selvitellessä ja ja Egyptillä oli vielä sekavampaa. Titan Espanjan kielen taidosta oli taas apua ja hän kävi aina kesken treenien sanomassa jotain ja kuuntelemassa kun virkailija nainen raivosi. Suvi jouduttiin lähettämään kuuntelemaan ja joukkueilmoittautumisia tekemään teknical komitean kokoukseen, joka sijaitsi ihan muualla. Suville selvitettiin äkkiä kumiten ja katan ero, ettei ilmoittaisi tyttöjä vahingossa joukkue-kataan. Siellä hän oli terävänä selvittämässä, ainoana naisena valmentajien, kuten esim: (Etelä-afrikka,Ranka, Egypti, Turkki, Algeria, Uganda, Marokko, Japani jne…) keskellä ja toi olennaista tietoa tullessaan. Menin paikalle just kun porukka tuli kokouspaikasta ulos ja lähtivät väärään suuntaan. Suvin YLE:llä harjaantunut sisäinen kompassi ei erehtynyt, komento ääni kajahti ”hei, wrong distance, this way” miehet vaihtoivat suuntaa ja seurasivat nuorta toimittajaa kiltisti ulos rakennuksesta.
Avajaiset olivat illalla erikoiset. Koko porukka kuljetettiin busilla kaupungin keskustaan ja siellä marssittiin Kävelykatuja pitkin rumpujen soidessa, laulun raikuessa torille jossa jokainen maa kävi lyhyesti estraadilla ja sai abloodit. Sitten pakolliset puheet, joita ei kukaan kuuntele ja vaikka haluaisikin, niin ei kuule. Melko pitkä päivä ja oli kiva mennä nukkumaan ja valmistautumaan varsinaiseen asiaan.
Ke päivänä tapahtui nopealla tahdilla monenlaista. Jossulle ja Niklakselle tappiot, Emma voitti Etelä-Afrikan ottelijan 8-0 mutta sitten tuttu ja hankalaksi todettu tsekki oli parempi 1-3. Hän eteni ja teki melkein ihmeen, johtaen semifinaalia ihan loppuun 3-1 mutta vielä otti potkun päähän ja Emman keräilymahdollisuus kariutui. Titta sai paperille kahdesta lohkosta vähän helpomman, pääsi suoraan toiselle kierrokselle ja voitti Englannin ja yhdysvallat, kummatkin tuomariäänestyksellä 4-1 ja 5-0. Jenkkien valmentaja tuli sanomaan minulle vihaisella käskyäänellä, joka oli ilmeisesti huumoria, että ”You must go to final, you must!” Semifinaalissa vastaan maailman rankingin ykkönen, Itävallan Alica Bushinger. Hyvä tarkka ottelu, jossa Titta sai ehkäistyä Alican perusaseet täysin. Lopun aikaväärinkäsitys jäi harmittamaan, kun suunnitelmassa ollut loppukiri jäi ottamatta. Ei siitä tuomareitakaan oikein voinut syyttä ja ääänestysvoitto 5-0 Alicalle. Kiva päästä kuitenkin ottelemaan pronssista, joka käytäisiin vasta perjantaina, erilisenä mitaliottelu päivänä.
Ilta oli taas ihanan lämmin ja mentiin tekemään kevyt iltajumppa lähipuistoon, jossa oli puista tehtyjä jumppatelineitä, jossa ihmiset kävivät treenailemassa, yhdellä oli omat käsipainotkin mukana. Sarjakuvista ja elokuvista tutulle juomapisteelle pysähtyi lenkkeilijöitä ja kuntoilijoita juomaan. Ihmeellinen liikuntakulttuuri täällä on kun aamulla ja illalla on ”Pedroja” jumppailemassa ja juoksemassa. Mietittiin että onko se ulkonäköpaine jotenkin kovempi maassa, jossa ollaan aina vähissä vaatteissa? Kevyt markettikierros ja onnellisen väsyneenä nukkumaan tarkoituksenmukaisen vaatimattomiin huoneisiin.
To aamujumppa ja hallille. Joukkuekilpailupäivä ja Ranska vastaan. Etukäteen kovin yksilö heillä on Titan sarjan hallitseva MM1 ja yksi kova loukkasi eikä ottele joten lähdetään haastamaan voitosta tosissaan. Jos hävitään, niin keräilymahdollisuuskin luulisi olevan hyvä.
Ranska voitti ensin Etelä-afrikan ja sitten oli vastassa Suomi. Titta aloitti ja otti tarkasti pientä 55kg sarjan euroopan mestaria vastaan tasapelin 0-0. Emma voitti oman painoluokkansa Ranskalaisen, 3x nuorten EM1, hyvillä otteilla 6-2. Jossulle jäi hankala tehtävä yrittää pitää neljän pisteen johto Ranskan ykköstä vastaan. 0-4 tappio tiesi uusintaottelua ja siihen kivi-paperi-sakset valinnalla Emma. 55kg EM1 Ranskasta ja tappio tuli. Ranska ei finaaliin asti edennyt joten meillä katkesi matka siihen. Kisoista maauimalaan josta Titan kanssa lähdettiin aikaisemmin, ettei löystytä auringossa. Suunitelma toimi siihen asti kunnes eksyttiin. Harhailtiin hyvällä fiiliksellä, ostettiin jädet ja limpsat ja oltiin tasan samaan aikaan hotellilla kuin muutkin.
Seuraavan päivän vastustajaa ja taktiikkaa alustavasti illalla mietittiin. Vastustaja ei ole kokenut arvokisakävijä, päässyt vähän yllättäen, hyvällä arvalla ja kotikentän turvin noin pitkälle. On selvästi hyvä voittamaan ja ihan hyviä ja nopeita tekniikoitakin on esittänyt, mutta muuten teknisesti ja nopeusvoima tasoltaan Tittaa heikompi. Kotiyleisö tukena ja ehkä tuomarointi kallellaan sinnepäin. Niimpä pitää pistää tuulemaan, olla ahne röyhkeä ja agresiivinen ja välttää ettei lähde kävelemään vastustajan tahtiin. Sovittiin että semmoisella meinigillä että joku saa pisteitä.
Mahtavan lempeän lämmin ilta ja käytiin syömässä Bragan keskustassa. Suikhkulähteet solisi, valaistut kirkot olivat kauniita.
Pe lähdettiin Titan kanssa aamulla seiskan Bussilla kisapaikalle. Tehtiin aamuverskat siellä, käytiin aamiaisella ja hengailtiin vaan. Ottelu alkaisi kymmeneltä ja ysiltä aloitettiin varsinaiset lämmitelyt. Emma tuli sparrariksi. Ottelu alkoi hyvin, Titta kumautti kolmen pisteen potkun, joka osui kovaa ja oli siinä varoituksen rajoilla. Kova päinen vastus kun ei siitä häkeltynyt vaan tasoitti kolmen pisteen potkulla. Sitten oli vaikea vaihe, kun Titta alkoi vähän väkisin yrittämään ja puolustus puikkausmoodi aktivoitui ja niistä tuli varoituksia. Jouduin oikein huutamaan, ettei vaan häviäisi varoituksilla ja hyvin Titta sai vielä koottua itsensä. Tärkeä käsipiste ja viime sekuntien hoito varmasti tuplamavalla ja siitä vielä kolmen pistettä ja voitto kotiin 7-3. Kuulemma oli kova Suomalaiskannustus kuulunut Portugalin huutojen yli, Titan kanssa ei kumpaakaan kuultu mutta katsotaan videolta myöhemmin.
Mitalimatseja katsellessa oltiin kovasti Enkkujen puolella kun Turkkilaista vastaan voitto meni Turkkiin selvän teknisen tuomarivirheen seurauksena. Englanti teki protestin, keräsivät joukkueelta protestirahat n. 380€ joka pitää käteisenä heti antaa. Kynää ei löytynyt mutta Yleltä löytyi ja Suvin kynällä kirjoitettiin Englannin maajoukkueen protesti. Eniten MM-mitaleja kautta aikojen voittaneen, Englannin, ritariksi kuningattaren toimesta lyöty, Wayne otto, tuli varmaan iloiseksi, kun hänen poikansa sai näin oikeutta ja pronssimitalin. (kynää ei koskaan saatu takaisin)
Sitten vielä maauimalaan ja ostarille iltapäivän lopuksi. Lepäämään ja valmistautumaan kisadiskoon joka alkaa vasta puolilta öin. Onneksi on kävelymatkan päässä jos väsy tulee. Luukan Eki laittoi perheineen eilen ohjeeksi tälle päivälle että “ mitali kotiin ja yöhön” no mennään sitten.
Huomisen suunnitelma on katsoa joukkueiden mitalliottelut iltapäivällä, sitä ennen kiivetään katsomaan jotain 1300 luvulla rakennettua kappelia jonne on jyrkästi portaita 116 metriä. Opas suositteli hissillä ylös ja vain laskeutuminen alas. Niin oltais ehkä tehtykin jollei olisi noin sanonut. Illalla lähdetään matkustamaan kotia kohti.
Montpellier 2016
Palasimme Pariisin K1 kisasta maanantaina kaikki terveinä paitsi minä korvakipuisena. Lähtö Madridiin jo heti torstaina. Satakunnan mafia eli Titta, Emma, Hellu sekä Kuopion serkku, Hyvärisen Jossu liittyi tällekin keikalle mukaan.
Mafian+serkkun Whats app kävi kuumana, kun lähtöaamuna kilpailtiin kuka on eniten sairas. Minä voitin lääkärin määräämän lääkearsenaalin mukaan. Matkalaisilla oli korva, poskiontelo tulehdusta, keuhkotautia, lonkkakulumaa ja takareisirevähdystä. Juna oli Kuopiosta myöhässä ja yksi passikin oli aikansa hukassa. Niimpä vaan koneeseen ajoissa, omin jaloin käveltiin. Ihan oikeasti korvatulehduspotilaat jännittivät nousua ja laskua. Kuultiin hyvä vinkki Oravakankaan sannalta. Pahvimukit korvien päälle, näyttääkin hyvältä. Hauska oli tavata kentällä Euralaiset Nurmisen Tessa ja Kimmo, jotka olivat menossa uimakisoihin Luxenburgiin. Heidän kanssaan on sentään vedetty treenejä niin Honkilahdella, Eurassa kuin Säkylässäkin.
Tämä leiri ei ollut liiton järjestämä, vaan ihan meidän ite ja mahdollistui pitkälti Titan Espanjan kielen taidon ansiosta. Ihan tarkkaan ei tiedetä mitä tuleman pitää. Osin treenataan Espanjalaisten nuorten EM-kisoihin valmistautuvien kanssa, osin Ivan vetää pelkästään meille treenejä. Fysiikkatreeneihin eli puntille pitäisi olla hyvät paikat.
Mikäs mies on Ivan Leal? Taitaa olla Espanjan menestynein kilpailija. 2xMM1 ja 5x EM1 oli mitaleilla vielä 2008. Piti viime kesänä leirejä Lefevren kanssa Belgiassa, oli kuukausi sitten Italiassa leirin vedossa ja itse Aghayev oli ennen Pariisia treenaamassa tuolla, mihin me mennään. Luulen että hän ei ole sellainen pitkäjänteinen henkilökohtainen valmentaja koska hänen omalla salilta ei ole maajoukkueurheilijoita, vaan hän on enempi ”Juhani Tammismainen” projektien vetäjä ja käy kirkkaalla liekillä, on innostunut ja innostava.
Itsekseni jäin miettimään tätä porukkaa jonka kanssa mennään. Minullekin rentoa ja kivaa kun mukana olevilla on pahimmat lastentaudit on jo takana ja motivaatio kehittyä kaikilla kova. Neljä kovaa ja kokenutta naisottelijaa nuoresta iästään huolimatta. Kaikki oman sarjansa ykkösiä Suomessa ja voittaneet jo monenlaista. Kaikilla parhaat päivät vielä toivottavasti edessä. Pystyvät haastamaan omien sarjojensa maailman kärkeä ja melkoisen potentiaalisia arvokilpailuedustajia toukokuun EM ja lokakuun MM-kisoihin. Opettelin valmennusta kun nämä naiset olivat pikkutyttöjä. Paljon on yli kymmenen vuoden aikana tapahtunut ja yhdessä on paljon koettu ja opittu.
Titta oli siihen aikaan kaikkeen innostunut pikkutyttö, joka neljän veljen myllyssä hioi kamppailutaitoja ihan itsestään. Zemppi on ollut aina kauhia, joten voi oikeastaan ihmetellä että aikuisiän ottelutyyliä leimaa sellainen kylmä rauhallisuus. Toki tarvittaessa tapahtuu ja tulee ns. aivoraivoa, jossa on jotain samaa kuin lapsuuden sisarustaisteluissa. Lopetti hyvässä yhteisymmärryksessä karaten nuorten SM-kisojen jälkeen kultamitali kaulassa ja neljän vuoden jälkeen, ei niin hyvässä yhteisymmärryksessä, uusi alku ja huikeita juttuja lajin parissa sen jälkeen.
Emma oli tomera pikkuneiti jonka ei pitänyt, kuin vähän kivasti harrastaa naapurikylässä alkanutta karatea, kun lentopallo alkoi kyllästyttää. Emmalla oli fyysisiä puutteita ja löysyyttä. Kun motivaatiota urheiluun ei ollut, niin se aiheutti harhan löysästä persoonasta, joka ei kunnolla sitoudu ja haluaa olla kaikkialla kaikkien kanssa kaiken aikaa. Hauska on ollut seurata sisäisen kamppailijan esiintuloa ja kasvamista tavoitteelliseksi huippu-urheilijaksi ja siinä sivussa vaativan opiskelun ja urheilun yhdistämistä. Vähän on alkuajan tavoitteista tullut lipsuttua. Kaikki murrosiän angstit on yhdessä läpi käyty, lopettaminenkin oli aikanaan parikolme kertaa lähellä, viimeaikoina on ollut hieman tasaisempaa.
Helena oli varmaankin nopean kasvun ja levottoman luonteensa takia pienenä sellainen, että raajat sekä mieli huiteli missä sattuu. Ottelutekniikassa oli sellaista kovassa tuulessa lentävän harakan meininkiä. Murrosiän angsti oli kova ja olenpa hänen vanhempien kanssa jutellut huolestuneena että mitäköhän tuosta tytöstä tulee kun on niin vaikeata kaikki ja kyseenalainen kaveripiirikin vetää. Nyt kaksinkertainen EM-mitalisti parhaimmillaan liitää otteluissa kuin tuulihaukka, istuu nyt lentokoneessa ja kutoo villasukkaa, kertoo innoissaan taloremontista ja kihlatustaan joka juoksee kuin Kirikuu, Hellu valmistuu juuri myös Sairaanhoitajaksi.
Jossun näin ekaa kertaa keltaisena vyönä, kun olin vetämässä liiton junnuleiriä Tampereella. Kiinnitin huomiota pikkutyttöön joka puhui rehevää Savvoo ja oli kova pelaamaan kaikkea ja korvasi kokonsa yrityksellä ja oveluudella. Jututin totista pikkuneitiä ja hän kertoi olevansa Kataaja, niin oli sanottu. Pyysin että kun hän menee Kuopion takaisin, niin etsisi käsiin Nakin ja kertoisi hänelle Kaitsulta sellaisia terveisiä, että ”minulla on ottelijan luonne”. Rasittavaa olla aina oikeassa. Olisi Jossusta voinut tulla hyvä kataajakin mutta sellaiselle oveluudelle ja peliälylle jolla Jossulla poikkeuksellisen paljon on, on ehkä enemmän käyttöä otteluissa. Jossu on majoittunut ja treenannut Honkilahdella viikko tolkulla vuosien mittaan, kesällä ja talvella. Hienoja hetkiä maalaiselämän, kalastuksen ja ”metsästyksen ” parissa. Tietää Japanin kulttuurista enemmän kuin Japanilaiset itse, puhuukin sitä ja nyt näyttää koneessa lukevan Shogunia.
Mainiosti ovat kaikki säilyttäneet tyttömäisyyden parhaat puolet ja tylsiä aikuisia heistä ei ainakaan vielä ole tullut. On kyllä hienoa tuollaisen upean, motivoituneen ja taidoiltaan jo melko hyväksi hiotun porukan kanssa mennä minne vaan. Minulta ei uusia juttuja enää paljon tule mutta hyvin neidit toteuttavat budofilosofiaa: ”vanhojen usein toistuvissa tarinoissa piilee heidän viisautensa, niitä kannattaa kuunnella kaksikymmentäkin kertaa” Ollaan varmaan jossain viidentoista tienoilla. Toki uutta tulee ja Pariisin sekä Madridin hokema on se, että ”asioille kannattaisi useammin naurahtaa ja kohauttaa olkapäitä, otsan rypistämisen sijaan”
Palmu nähty!
PE Aamuverryttely, aamiainen ja sitten Ivan haki meidät
salille. Komea Sali ja pienempiä ympärillä, hevosen kokoisia kuvia Ivanista
seinillä. Hän on vetänyt paljon nuorisolle treenejä, järjestänyt erillaisia
juttuja niin, että kaupunki haluaa tukea hänen toimintaa ja on antanut nämä
salit ilmaiseksi käyttöön. Oikea hyvän
tuulen treeni alkuun. Huvitti että lätkittiin lötköpötköillä toisiamme, niin kuin tehtiin toissapäivänä
Pajalla. Iltapäivällä hotellille tuli Espanjan nuorten maajoukkue. Heitä olikin
sitten monta kymmentä ja useita valmentajia. Oli urheilupsykologi ja
fysioterapeutti mukana ja menevät myös kisoihin. Espanja on karaten suurmaita
joten heillä on aina täydet joukkueet kisoissa ja leirillä sparrareita. Voi
sitä poskipusujen ja halausten ja naurun määrää. Mekin saimme siitä osamme ja
tutut valmentajat halusivat tarjota meille kahvit. Heidän tavoite on nuorten
kisoista 10 mitalia.
Heidän valmentajansa joka muistutti ilmeiltään, eleiltään ja ulkonäöltään Pajan Jakea, veti kevyet fysiikkatreenit ja sitten oli lajillisia kivoja nopeusjuttuja. Oli kyllä henkeä ja meininkiä tekemisessä. Hellulla juili vähän takareisi ja kokeneena urheilijana tietää että sellainen on hoidettava heti ettei pitkity. Hän on jo oppinut ettei tule minulta hoitoja kyselemään, kun ollaan karaten merkeissä liikkeellä. Ivan järjesti Hellulle fysioterapeutin joka hoiteli ja varatoimena vielä iltatreeni väliin. Päivällä syötiin kakkua kun juuri saamamme tiedon mukaan Hellu valmistui Sairaanhoitajaksi. Iltatreenit veti Ivan meille ja mukana oli kovia seuratason miehiä ja hyvä meno päällä. Aikalailla väsyneenä nukkumaan.
LA aamulla käveltiin Espanjan porukan kanssa treenipaikalle ja puolustamista treenattiin. kovalla tempolla ryhmäjuttuja joissa aina puolustaja oli jonkunlaisen ylivoiman edessä ja joutui selviytymään kun välillä tuli kaksi kerrallaan ja välillä jonossa kovalla tempolla aina uusi hyökkääjä. kukaan ei pysynyt vauhdissa puhtaana, kokoajan patisi ja vähän meidänkin neideillä naamasta treeni näkyi. Toisaalta sellaisia vammoja että joku joutuisi sivuun en ole nähnyt vielä yhtään. Hellulle tuli yksi kovempi tälli ja senkin veti Titta. Iltatreeni oli erikoinen kun ottaa huomioon että viikon päästä on arvokisa näillä nuorilla. Vedettiin kovalla tempolla väsymksen äärirajoille erillaisia iskuja ja iskusarjoja mizeihin ja vastuskuminauhoilla liikettä vastustaen tai helpottaen ilmaan ja kaverin kanssa. Kaikki oli ihan loppu treenin jälkeen ja onneksi on treenattu, muuten olisi voinut tulla ikävä. Meille tässä vaiheessa kautta erinomainen treeni ja joku ajatus heillä on miksi noin ja tulokset sitten puhukoon puolestaan. Loppurivissä Espanjan Jake kysyi että haluaisinko puhua jotakin? Nostelin peukkuja ja sanoin Suomeksi että hyvä meininki ja Englanniksi good fiiling. Sain heti kovat aplodit, ovat luultavasti tottuneet pitkiin puheisiin.
Hypättiin suoraan autoon ja Ivan vei meidät punttisalille valtavaan urheilukeskukseen. Keskuksen esittelyssä mainittiin erikseen että keskuksessa treenaa ja lähellä asuu karatemestari Ivan Leal. Kaikki ovet aukesi kun hänen perässään mentiin, ei maksanut mitään. Ollaan huomattu että hän on näillä kulmilla julkkis jonka kaikki tuntevat. Kaupassa kun keski-ikäiset rouvat näkivät Finland karate, niin kysyivät tunnetaanko me Ivan Leal. Kyllä, sama mies joka vei meidät punttisalille sanoi espanjalaisella suurpiirteydellä että tuosta kun menette, niin vartin kävely takaisin ja lähti katsomaan uutta Roky elokuvaa poikansa ja vaimonsa kanssa. Saatiin erinomainen nopeuspuntti, elimistö oli lämmin ja espanjalaisbodarit katseli ihmeissään. Lähtiesääämme sieltä salin pitäjä kävi kehumassa että hyvänäköistä tekemistä. Vartin kävelymatka oli kolmevarttia. Vielä syömään ja hotellille, tälläkertaa ateria oli mereneläviä eli jotain mustekaloja ja muita kummallisuuksia, alas saatiin ja levolle. En usko etta monikaan karateka on maailmassa treenannut tänään meitä enemmän, tai jos on niin on mennyt ylikuntoon.
Paluumatkalla Kaitsu tarjoutui kantamaan treenikasseja.
SU aamulla tutut aamuverskakuviot, sitten keskittymistä hyvin päivän ainoaan treeniin. Hyvällä meinigillä Espanjan maajoukkueen kanssa. Treeneistä hypättiin metroon ja ajeltiin Madridin keskustaan. Jossu hyppäsi sieltä taxiin ja lähti jo tässä vaiheessa kohti Suomea. Harmitteli oikein voimasanoja säestyksellä sitä, että joutui lähtemään ja olisi niin hyvä fiilis päällä ja muut jäävät.
Madridin keskustassa tuli nopeasti selväksi, että tämä on iso kaupunki täynnä ihmisiä ja kummallisuuksia. Todettiin myös että ollaan jo niin paljon kierretty, ettei tytöt sekoa vaikka olisi kaiken mailman kauppoja loputtomasti kierrettävänä. Loppuen lopuksi kaikkialla on melko samalaista ja jos ei mitään erityistä tarvitse, niin turhaa haahuilua ei tehdä kuin vähän. Parasta oli istua kiireettömästi ison torin ravintolassa ulkona syömässä, aurinko paistoi oli lämmintä kuin kesällä Suomessa, harmonikat soi ja temppuilijat esitti ohjelmanumeroitaan. ihmisten katselu on aina kivaa. Hyvissä ajoin metroiltiin hotellille ja uskon että ollaan aika valmiit taas huomenna itse asiaan, kun saatiin hetkeksi muuta ajateltavaa ja liikkua muissa vaatteissa kuin verkkareissa ja karatepuvussa.
MA aamujumpalla teetin sen verran vaikeita kuvioita että ei onnistunut ihan sujuvasti kellään, asiasta tuli pientä tuskastumista aamutuimaan ja jouduin oikein perustelemaan että harjoitus täytti juuri sen mitä hainkin eli ne aivolohkot jotka ohjaavat käsijalka koordinaatiota, joutuivat aktivoitumaan kunnolla ja ovat valmiita kun treenit parin tunnin päästä alkavat. Kovatempoiset ja kuormittavat treenit, joissa tehtiin paljon määrättyä tekniikkaa. Kesto 2.5 tuntia. Aika meni sinänsä äkkiä mutta ei voi kuin ihmetellä miksi vetävät tällaista kun kisat on ovella. No se on heidän asia ja tavat valmistautua erillaiset mutta meille kauteen nähden oikein sopivaa. Lopussa oli parin kanssa niin, että toinen teki kuusi hyökkäystä ja toinen niihin mitä vaan. Niitä sai harjoitella ensin ja sitten oli kilpailuna, niin että aina tietty määrä pareja putosi ja muut ottelijat jotka katsoivat, äänestivät. Titta ja samankokoinen Espanjalais poika voittivat kisan ja hyvin kyllä vetivät. Päiväohjelmana syötiin ulkona hotellin pihalla katukivetyksellä eväitä. Sitten tytöt samassa paikassa halkaisivat sitruunoita ja hieroivat niillä hiuksensa märiksi. Joku taika asialla oli mutta ainakaan ohi kävelevät ihmiset eivät sitä näyttäneet ymmärtävän. Sitten viikon kohokohta eli lähellä oleva valtavan kokoinen China store eli Kiina kauppa jossa oli Ivanin mukaan kaikkea. Olihan siellä tilpehööriä enemmän kuin voi uskoa. Skaala oli kilpikonnan ruuasta moottorisahoihin. Iltatreeniä varten levättiin ja keskityttiin, Ivan veti sen ja hänen seuran miesottelijat olivat sparrareina. Tyttöjä vähän hirvitti että jos on taas ihan kuoleman tahti, kun aamupäivän kuorma oli niin kova.
Tahti oli just niin kova kuin kuviteltiin. Se on sellaista tämä kamppailu että sitä vaan jossain vaiheessa ei enää mieti aikaa, väsymystä, vaan tekee vaan. Jokainen pari tuli täysillä ja Ivan määräsi sopivia kokoajan meidän tytöille. Jos alkaa hymyilemään, ei muista liikkua ja pudottamaan suojauksen, tulee äkkiä nenä kipeäksi joten vaihtoehdot ovat lähteä kotio tai jatkaa ja selvitä. Oli hieno nähdä että katkeamista ei tullut, treeni oli pari tuntia ja kokoajan mentiin. Lopussa seuran lapset otti matsia yksi pari kerrallaan ja aika hyvin välillä kopsahti, josta seurasi kyyneltä silmään ja muutenkin hävinneet alkoivat itkemään. Suhtautumistapa niihin oli, että aikuiset, Ivan etunenässä papatti lapsille kovalla äänellä ja kaikki vaikutti paikalliseen, luonnoliseen elämänrytmiin kuuluvalta. Treenien loputtua meidän kanssa halusi useampi henkilö ottaa valokuvia ja niin oltiin hetken tähtiä. Ollaan oltu kaikenlaisissa yhteyksissä esillä. Kun Espanja EM-joukkuetta tai Ivanin seuraa koskevia juttuja on tehty. Haluavat mainita aina Suomen naisten maajoukkueen. Huomenna on EM-kisoihin lähteville lehdistötilaisuus ja sinnekin meitä pyydettiin mukaan. Mahtava treenipäivä taas takana.
TI Nyt oli ensimmäinen aamu kun tuntui raskaalta paikat aamujumpalla. Hellulla oli sellainen aamu ja muistan eläneeni hetken ennenkin. Väsytti, itketti ja karateuran päätepiste näytti olevan tässä. Meinasi kuitenkin vielä käydä ainakin yhdet treenit. Täytyi alkaa aktiivisesti kääntämään ajatusta positiiviseksi, muuten se alkaa fyysisen ja henkisen väsymyksen takia kääntymään huonoon suuntaan.
Oli jännää olla lehditötilaisuudessa, jossa oli sponsoriseinä taustana, kaupungin edustaja, liiton puheenjohtaja ja jotain muita herroja puhumassa. Enpä ole suomessa vastaavaa nähnyt aikuistenkaan arvokilpailujen yhteydessä. Jossain vaiheessa meidät esiteltiin ja saatiin yleisöltä kovat aplodit. Ihmeelliseen paikkaan ollaan saatu itsemme taas kerran ujutettua. Sitten taas treenattiin. Viimeinen treenipäivä heillä ennen matkustamista Kyprokselle NEM-kisoihin. Eipä se tahti siitä muuttunut, kovia hapottavia treenejä, meille hyvä mutta varsinkin nuoremmat Espanjalaiset alkoivat joutua varikolle teippailtavaksi ja kylmää tarvittiin kun paikat olivat kovilla. Näin myös nuorten silmissä jonkinlaista lasittunutta katsetta taukojen yhteydessä ja se kyllä kielii väsymyksestä. Vaikea uskoa että tuollainen on optimaalista valmistautumista, mutta kukin tyylillään. Päivällä jumitettiin hotellilla, katsottiin yksi jakso Pasilaa (possu). Iltareenissä kaikki vetivät omia lempihyökkäyksiään eri muodoissa. Nyt alkoi pikkuhiljaa näkyä se laatu millä tämä nuorten porukka veti. Draivi oli kova ja taito huikea. Espanja otti nuorten MM-kisoista 7 mitalia. He olivat hävinneet Indonesiassa useamman finaalin ja siksi urheilupsykologi kertoi että hänet on palkattu tiiviimmin mukaan myös nuorten tasolle. Treenien loputtua oli joukkohaleja ja Espanja huutoa. Sitten nuoriso halusi meidät kasaan ja tuli Suomi huutoa. Treeneistä Ivan vei meidät spaahan jossa piti olla naisilla uimalakit. Jäähileillä hierottiin rasittuneita paikkoja ja saunottiin 100ast. kuivassa saunassa jossa ei saanut heittää löylyä. Emmalla tuli joku väsymys raja vastaan spaassa, jota hän myös inhoaa. Fiilis seurasi aina iltaruokapöytään asti, jossa Emma filosofoi kysyttäessä tunnelmiaan seuraavasti: ”oletko väsynyt”, ”en vaan vihainen” ”kenelle olet vihainen”, ”kaikille mutten kenellekkään”
Ke aamu aloitettiin aikaisemmin, koska Ivan halusi tulla saattamaan matkaan Espanjan joukkueen joka lähti aamulla meidän hotellilta. Katselin kun hän halasi nuorten valmentajia, niin nyt ei hyvätahtoisesti hymyilty, vaan katsottiin silmiin, oltiin tosissaan ja lyötiin halatessa selkään. Kyllä näki että kisat ovat tärkeä juttu heille.
Aamuverryttelyssä oli taas hyvä fiilis ja sen pohjalta oli kiva lähteä treeneihin. Pyydettiin että Ivan opettaisi meille hänen Bravuuriaan eli mavashigeria eri muodoissa. Niimpä meidän kolmikko sai yksityisopetusta asiasta. Perus pointti hänellä oli se, että hän pelasi kolmella paikalla eli chudan/yodan mava ja sietä suoraan Uramava. Kun puolustajalla on vain kaksi kättä, niin joku kolmesta paikasta on aina vapaana. Varsin mainiosti tytöt asiasta kiinni saivat ja mietittävää asian tiimoilta jäi. Ei voinut taas kuin ihmetellä sitä intoa ja intensiteettiä millä Ivan jaksoi opettaa meidän neitejä. On myös hauska ollut nähdä kuinka hän ihmisiin suhtautuu muutenkin. Missä hän kulkeekin, on tuttuja, joita hän kättelee, läppää olalle, sanoo jotain mitä yhdessä nauravat. Oli ne sitten laitosmiehiä tai siivoojia halleilla, uimahallin kassa jne… helppo ymmärtää hänen paikallinen lempinimi ”Argandan poika” Argandan on tämä Madridin kaupunginosa. Aamutreenin jälkeen päiväunet, sitten punttisalille jossa temmattiin ja illalla sitten taas kovatempoinen lajiharjoitus paikallis-seuran kanssa.
Huomenna on lähtöpäivä mutta vasta iltapäivällä, joten aamulla Ivan vetää vielä meille yksityistreenin ja sitten matkataan suomeen jossa ollaan yöllä. Paljon taas tapahtui ja niistä pintapuolisesti jotain tässä jutussa. Raskas ja antoisa matka monella tapaa, olipa hyvä toteutui.
16.1 Euran karateseuran kilparyhmä avasi kilpailukauden Tallinnassa, Estonia Openissa. Hyvätasoinen kilpailu siivitti euralaiset huippusuorituksiin ja kaikki viisi ottivat mitalin. Yhteensä päivän aikana Euralaisilla 28 ottelua! Hyvää fiilistä kisoihin toi Tallinnassa asuva Johanna Lusua ja hänen avopuolisonsa Mikko, jotka veivät väsyneet ja kamppailuissa kolhiutuneet, mutta onnelliset tytöt syömään kisojen päätteeksi.
N-65kg sarjassa käytiin tiukka ottelu semifinaalivaiheessa Hinnerjoen Emma Arosen ja premierliigakisoissa hyvin menestyneen itävaltalaisen Stephanie Kaupin välillä. Emmalle hyvä 4-0 voitto. Finaalissa Kuopion Johanna Hyvärinen taipui, joten hieno kauden avaus Emmalle.
N+65kg Honkilahden Titta Keinänen otti niukkoja mutta ansaittuja voittoja matkalla finaaliin. Loppuottelu Ruotsin Lisa Rasmunsenia vastaan päättyi 1-1 ja tuomariäänestys voitto Titalle.
Aikuiset ottelivat myös avoimen sarjan ja siinä Emma ja Titta etenivät keräilyerien kautta lohkojensa pronssiotteluun. Emma voitti omassaan Porin Helena Kuusiston 5-3 ja Titta Portugalin Marta Pereiran 6-1.
Euran nuoret ottivat elämänsä ottelut, kaikille viisi ottelua. Yli 2 kuukautta liikuntakiellossa sydänoireiden takia ollut Hinnerjoen Oona Tammisto ei ollut taitoaan tauon aikana menettänyt. T14-15v +54kg sarjassa Oona eteni ottelusta toiseen ja finaalissa Ruotsin Tora Nilsson kaatui 2-0.
T 14-15v -54kg sarjassa Hinnerjoen Monica Kappi ja Elina Lehtonen etenivät keräilyjen kautta lohkojensa pronssiotteluihini. Monicalla onnistui kaikki ja 7-0 voitto Ruotsin Emelie Lundbergista. Elinalle voitto Nuorten EM-kilpailuihin valmistautuvasta Porin Ella Halimasta 1-0.
Tytöt ottivat vielä 15-17v kolmen hengen joukkuekilpailussa tiukan voiton Ruotsista ja pääsivät ottamaan finaalissa Eestiä vastaan. Eestillä oli laittaa joukkueeseensa hallitseva nuorten maailmanmestari Li Lirismaa. Eestin valmennnusjohto ei jättänyt mitään sattuman varaan. Tuomaristosta ohjattiin suomalainen kulmatuomari pois ja eestiläinen tilalle, erikoista toimintaa ja niinpä viidestä tuomarista kolme oli eestiläisiä. Ratkaisu meni dramaattisten vaiheiden kautta kolmanteen otteluun, jossa Monica sai kunnian otella Lirismaata vastaan. 1-3 tappio hienon ottelun jälkeen. Suomalaisyleisö keuhkosi meidän puolestamme mutta tytöille totesin, että ollaan me aika pelottavia, jos vastustajien johtoportaan täytyy alkaa tuollaisiin tempppuihin meidän takia.
Kilparyhmän pitkään suunniteltu kilpailu-, harjoittelu- ja elämänkoulumatka Berliiniin alkoi ke aamuna. Matkat ja hostelli varattiin melkein vuosi sitten, joten kokonaishinta jäi varsin edulliseksi. Aamuvirkut tytöt tavattiin 04.30 Turun lentokentällä ja he pääsivät terminaaliin keinuttelemaan tämän lentoaseman erikoisuuksilla eli keinutuoleilla.
Tulevan kilpailun statistiikkaa: 33 maata, 203 seuraa, 1560 kilpailijaa. Kilpailijoita nappuloista veteraaneihin. Kuinka tuollaisesta kilpailija määrästä järkevästi selviävät kahdessa päivässä, on heidän murheensa, me koitetaan vain sopetua.
Oltiin jo aikaisin Berliinissä ja reissun kattavat metro-bussiliput lompsaan ja menoksi. Haahuilua päivä vaikka missä. Nopeasti tuli selväksi että ihmisten tarkkailu on yksi mielenkiintoinen aihe täällä, koska kaikkea löytyy. Kehoitin siihen ja annoin muutaman esimerkin vaikkapa ks. narkomaani, kerjäläinen, ihmisiä tarkkaileva potentiaalinen taskuvaras jne.. Niin elämän kuin karaten kannalta on tärkeätä osata lukea ihmisiä. Sitähän se otteluissakin on kun tuijotetaan silmiin ja arvioidaan.
Kahden jälkeen hostellille jossa oli just niin hyvä fiilis kuin muistin. Iso ala-aula, rentoa musiikkia, kaikenlaiset ihmiset hengasivat, tulivat ja menivät. Respan nainen kysyi että eikö me oltukin viimevuonna ja oltu jotain urheiluporukkaa? Aika hyvin kun sitä jengiä täällä piisaa. Tytöille kuuden hengen oma huone jossa oli wc ja suihku. Minä sekadormiin jossa ei ollut huonesuihkuja /Wc:ä, oli vain kaksi kerrossänkyä. Tavaroiden ja kohtalaisen sotkun perusteella päättelin että pari miestä ja yksi naispuoleinen taitaa minun lisäksi huoneessani asua. Hostellin käytävällä oli muuten oli rauhallista mutta yhdestä huoneesta kuului aina älämölöä. Voitteko aravata että siellä asui Euran KS:n ottelijat. Yhdellä kerralla kuului niin paljon kiljuntaa, että piti mennä kysymään, onko joku hätä? Maiju oli vaatteet päällä likomärkänä ja muut nauroivat kippurassa eli kaikki hyvin. Tuli vahvistus sille että minun on parempi olla eri huoneessa, oli huonekaverit sitten mitä tahansa, niin ei ne tuosta pahene.
Tunnelmaa hostellin aulasta
Illalla karatesalille Turkkilaiskaupungin osaan. Oltiin saatu noin aika, eikä yhtään tiedetty että mikä odottaa ja onko sali edes auki. Kyseinen seura järjestää kisat ja kun tapahtuma on niin valtava, niin heidän energia ja akut menee kisajärjestelyihin. Paikalla oli ensin vain hymyileviä outoja ihmisiä ja joku perustekniikka treeni menossa. Seuran omistaja tuli ja antoi meille tyhjän salin käyttöön ja kysyi jos oltaisiin haluttu tulla 1.5h päästä kun Turkin Alagas tulee vetämään ja Eteläafrikan maajoukkue tulee myös silloin. Ei haluttu vaan haluttiin ite. Mikä lie Alagas? Turkin historian menestynein ottelija jonka kunniaksi on Alaniassa nimetty urheilukeskus ja sen pihassa häntä esittävä patsas. Aikataulu syistä ei jääty. Saatiin varsin hyvän fiiliksen treeni. Turkin ja Saksan valmentajat kysyivät, jos saisivat vähän katsoa meidän treenejä. Tottakai, parkkeerasivat juomaan teetä oviaukolle ja näkivät kovalla vauhdilla, hyvällä draivilla toteutettua naiskaratea suomesta.
Treenin jälkeen minut pyydettiin pöytään ja kohtelias kieltäytyminen teestä ei auttanut ja niimpä siinä juotiin ja nyökyteltiin, kun yhteistä kieltä ei juuri ollut.
Illalla syömään ja ihmeteltiin että ollaanko me oltu tosiaan vasta yksi päivä täällä, kun tuntuu että jo monta. Ellan kanssa käytiin vielä lopuksi coutsipalaveri, tehtiin salainen muistio huomista palveria varten. Sotkuiset huonekaverini olivatkin naisia, mailman ympärysmatkalla olevat Ruotsalaissisarukset ja kolmannesta nainen Brasiliasta. Kuten viimevuonnakin, ei mitään ongelmia, fiksua porukkaa jotka keskittyvät omiin asioihinsa ja pitävät matalaa profiilia huoneessa.
To Aamulla DDR-museoon. Parempi pohjatieto tai opastettu kierros olisi avannut asiaa vielä paremmin. Saksalaisia koululuokkia oli paikalla pakosta, meidän tytöt vain lievästi. Ero näkyi kännykän käytössä, jossa meidän neidit toimivat fiksummin. Sieltä sitten neidit ansaitusti vaatetaivaaseen, olisiko ollut Primaspaaniin? ei se onkin verenohennuslääke mutta kuitenkin. Metroilua ja suurkaupungin ihmettelyä päälle. Luulen että tämä oli päivä, jolloin ei karatea ajateltu ja hyvä niin. Ellan kanssa pidettiin illan päätteeksi coutsh palaveri ja Ella teki oikein vihkoon muistion käsitellyistä asioista. Monenlaista tänäänkin nähneet ja kokeneet tytöt oli kiva halata yöunille. Huomenna sitten käännetään katseet kisoja kohti.
Pe heräilin aikaisin ja menin ala-aulaan katselemaan koneelta ottelukaavioita ja kisa-aikatauluja, jotka olivat jo tulleet, vaikka rekisteröinti olisi vasta illalla. Tuttu respan nainen oli vuorossa, hymyili ja kehoitti ottamaan kahvia joka on ilmaista asujille aamuisin, vaikkei talon aamiaista ottaisikaan.
Tytöt aamiaisen jälkeen läksynlukutunnille. Kävin katsomassa ihmettä, kun heidän huone oli hiljainen vaikka kaikki olivat siellä, eivätkä nukkuneet. Hipsin pois ja seuraavaksi sitten katsottiin kisakaaviot. Nuorille ennen näkemättömiä vastustajia. Ei voinut uskoa kun Titta saa vastaan Ruotsin Rim Mourahin. Olisiko aikaisemmista, viimeisistä viidestä isosta turnauksesta kolmessa hän ollut avausvastustaja. Tuolla arvonta suhdeluvulla voittaisi jo lotossakin jotain. Aikataulu ongelmia meille tulee kun päällekkäin sarjoja käydään. Siksi kaikki laittoivat ylös omien sarjojen aikataut, mikä lohko, mikä tatami, vyön värit, montako matsia välissä jos pääsee toiselle kierrokselle vaihtuuko vyön väri vai ei jne.. pikkuasioita joita en varmasti minä muista kun hässäkän keskellä tullaan kysymään.
Sitten lähdettiin punttisalille. Titan erikoisia oli saada jostakin selville sali jota piti suomalainen eläinaktivisti, joka oli voittanut voimamies kisoja ja piti Berliinissä vegaanisalia. Paikka oli varsin erikoisella alueella joka oli Berliinin suurin bilealue. Kaikki paikat spraymaalattu, Elokuvista tuttuja mustien ja huppupäisten pummien ryhmiä istuskelemassa. Odotin kokoajan missä on tynnyri jossa olisi tulet ja sen ympärillä jengi laittaisi käsiä tulta kohti ja välillä hieroisi yhteen ja puhaltelisi niihin. Ehkä vielä liian lämmintä. Eipä meinannut salia löytyä. Kysyttiin ohikulkijalta. Erikoisen fiksu mies joka lähti näyttämään vaikkei tiennyt itsekkään paikkaa. Ihmetteli että täällä sellaista olisi kun on tällainen bilealue. Kyseli karatesta ja suomesta kertoi olevansa muusikko. Hänellä oli sekarotuinen kora joka seuraili mukana, jos meni kauas, niin mies naksautti suulla ja koira tuli lähemmäksi. Eniten ihmettelin kun koira haahuili sinne tänne ja meni edellä vilkkaaseen risteykseen, pysähtyi odottamaan ja meni yli vasta meidän kanssa.
Perille kun saavuttiin, niin oli vain sprymaalinen seinä jossa oli iso apinahirviö tekemässä maastavetoa. Oli siinä ovikin kun tarkkaan katsoi ja eikun sisään. Suomalaismies ei ollut paikalla mutta Tanskalainen pitäjä oli. Mustan puhuva sisustus, tatuoituja naisia ja huppupäisiä miehiä nostelemassa ja tuijottelivat meitä vakavana. Örinähevi soi taustalla kovaa. Ei muuta kuin sinne vaan. Asialliset varusteet, tankoja ja lavatilaa riitti.
Tuollaiseen paikkaan kun mennään ja ulkoinen olemus on liian kesyn näköistä paikallismuotiin verrattuna, on turvauduttava tekemisen sisältöön. Katselin kun lavalla yksi ukkeli pukkaili ylöstyöntöjä 45kg:lla tsemppiähinöitä päästellen. Siinä vaiheessa kun oltiin päästy vauhtiin ja Maiju (oma paino 43 kg) työnteli 45kg:llä ykkösiä, niin ihan sama puuttuiko meiltä tatuoinnit tai oliko vaatetus väärä. Rispektiä saa kukin tyylillään ja uskottavat urheilusuoritukset ovat yksi tapa olla joutumatta naurunalaiseksi, oli minkälaisella salilla tahansa. Huipputreeni saatiin aikaiseksi ja kivaa oli.
Illaksi rekisteröintiin. Muistettiin viimevuotinen kaaos ja mentiin ajoissa. Nytkin oli jo pikkutunkua mutta päästiin ensimmäisten joukossa sisään. Silti meni puoli tuntia kun ei oikein homma toiminut. Veikkaan että kun jonon 200:s seura on saanut rekisteröinnin valmiiksi niin n.4 tuntia saavat odotella. Italialaista iltaruokaa. Tarjoilija oli mainio. Tukka rasvalla taakse vedetty, jakeli liiotellusti silmän iskuja ja käheällä äänellä toisteli Pitzojen nimiä. Tuli mieleen italialaista mafisoa näyttelevä kesäteatteri koomikko. Mutta se oli sellainen oikeasti ja sekös meidän vakavia hissukoita meinasi naurattaa. Illan lopuksi coutsipalaveri Ellan kanssa ja muistioon alkaa kertyä dataa. Ruotsalaiset huonekaverini lähtivät ja tilalle tuli kaksi Saksalaisnaista. Naispuoleiset on siinä mielessä hyviä, että ne vähän pelkää minun näköistä ja ovat siksi hiljaa.
La rauhaisa kisa-aamu. Käytiin aamuverryttelyllä puistossa jota ympäröivät suuret historialliset rakennukset. Kisapaikalle jossa oli jo hulina päällä. Sitten meillä alkoi tapahtua. Valmistautumista, verryttelyä, otteluita. Kisoja käytiin yhdeksällä tatamilla. Osa meidän otteluista meni päälekkäin ja juoksin aina sinne minne kerkesin. Sellaista kytevän tulipalon pahimpien roihahdusten sammuttelua koko päivä. Ella auttoi hienosti ja ottelijat itse olivat hyvin kartalla mitä heidän tatamilla tapahtui ja koska piti alkaa lämmittelemään. 23 ottelua meidän päivään mahtui. Emma ja Titta ottivat niistä 19.
Monica teki ottelussaan upean johtopisteen ja johti ottelua viimesekunneille Saksalaista vastaan. Koitin huutaa että pois vaan ja kun varotuksia ei ollut, niin silloinhan voi tarvittaessa mennä vaan yli ottelualueelta. Monica kuitenkin pysähtyi paetessaan rajalle ja vastustaja otti tasoituspisteen ja harmillinen tuomariäänestys tappio.
Oona otti varman johtopisteen Norjalaisesta ja tämä tasoitti. Oona säästeli omia hyökkäyksiä ehkäpä tuleviin kisoihin ja äänestystappio myös hänelle. Kummallekkaan ei keräilyjä.
Maiju otti ihan hyvän ottelun ensimmäisestä vastustajasta, joka eteni sarjan finaaliin. Maiju kavensi 4-1 tappion 4-3 tilanteeksi ennen viimeistä tilannetta jossa taas informaatiokatkos ohjeen ja käytännön toteutuksen välillä ja lahjapisteet vastustajalle. Maiju keräili kokenutta Tsekkiottelijaa vastaan mutta paras lataus oli jo pois ja tappio tuli. Nuoriso ei omalle huipputasolleen päässyt ja silloin tällaisissa kisoissa yleensä ottelut jäävät vähiin.
Titalle päivän aikana kymmenen ottelua omassa ja avoimessa. Kovia voittoja, kaksi pisteen tappiota ja yksi tuomariäänestys tappio. Molemmissa sarjoissa pronssiotteluun ja -68kg sarjassa pronssi heltisi.
Emmalle vain yhdeksän ottelua. Oma sarja meni vähän yliyrittämiseksi. Kun keräily ottelustakin tuli tappio, oli Emma epätoivoinen. Hienosti hän kokosi itsensä avoimeen ja taistelupronssi sieltä.
Naisten joukkue oli farssi. Vastaan tuli järjestävä Saksalaisseura jonka salilla oltiin harjoittelemassa. Pikkuhiljaa selvisi että ei tuomarit meille pisteitä anna. Hauska yksityiskohta oli, kun Emma potkaisi lopussa suoran potkun vatsaan, niin siitä tuli Saksalaiselle piste, lyönnistä.Kaikkein kuumimpana kävi Norjan valmentaja, joka keuhkosi meidän puolesta ja taivasteli minulle asiaa. Rauhoittelin häntä ja päätin itse olla kylmä koska vieraanvaraisuutta ollaan heltä saatu ja ei tämä ollut mikään yllätys.
Mietin myöhemmin että meillä pohjoismaiden kulttuurissa tuollainen tapa toimia nähdään niin halpamaisena, ettei sitä voi hyväksyä. Toisessa kulttuurissa taas olisi tyhmää olla käyttämättä kotikenttäetua, kun siihen on mahdollisuus ja voitto on itseisarvo tuli se sitten miten vaan. Tosiaan se sama seura, joka nyt toimi noin kun olimme vastakkain ottelussa, on ollut meille aktiivisen ystävällinen ja auttanut. On sitä varmasti myös jatkossa. Kumpaa heidän toimintatapaa kannattaa jäädä muistelemaan ja kuinka suhtautua heihin jatkossa kun tavataan?
Myöhään illalla väsyneenä hostellille ja palveerattiin asioista heti. Oli hyvää ja korjattavaa.Selkeitä kehitysasioita tuli nuorten kohdalla esiin ja katsotaan saadaanko jatkossa työstettyä niitä.
Mentiin amerikkalaiseen pikaruokalaan jonottamaan. Minulle päivän tapahtumista iski totaaliväsy ja alkoi jonotuskin ahdistaa. Lähdin ja ostin lähikaupasta kanan koiven, laskin repun jalkoihini, vedin pipon syvälle päähän, istuin Mäkkärin lähelle puiston penkille nuoria odottamaan, koipea kaluamaan ja katselin tyhjyyteen. Huomasin kuinka ihmiset ohi kukiessaan vilkaisivat minua eri tavalla tai ei ollenkaan, koska olin ”pummi”. Olin vapaa! En merkinnyt kenellekkään mitään eivätkä he minulle. Ei tarvinnut suorittaa eikä välittää mistään, olla vaan... Sitten ne nuoret, remuava lauma tuli nauramaan minua ja tunkeutuivat näkymättömän seinän läpi ja saivat minut luopumaan ajatuksesta jäädä pyörimään pummina Berliiniin.
Su heräiltiin kun heräiltiin. Titalla ja Emmalla leuat kipeänä ja paikat jäykkinä mutta ei mitään vakavampaa. Lähdettiin hullun isolle ”kirpputorille” jossa oli ihmisiä kuin muurahaisia. Sen viereisellä kentällä oli bändejä, jongleertausta jne.. esityksiä. Yksi breikkiryhmä oli huikea ja katsottiin auringon paisteessa satojen ihmisten kanssa show. Sisterssit sieltä vielä kierrokselle meidän kotikulmille ja illlan tullen vielä kokoonnuttiin syömään ja toteamaan että tämäkin reissu alkaa olla pian muistojen joukossa. Ellan kanssa kokoonnutaan viimeiseen coutsipalaveriin ja raportoidaan sen anti joukkueelle myöhemmin. Huomenna matkapäivä ja voipa todeta että elämänmakuinen, ihan mahtava matka, upeiden nuorten kanssa takana. Olen heistä kovin ylpeä ja hienoa että saatiin toteutettua.
Tegelin lentokentällä Berliinissä. Matkalla kotiin.
K1 PREMIERLIIGA SAKSA
26-27.9.Coburgissa pidetyn premierliigakisan statistiiikkaa: 55 maata, 719 aikuiskilpailijaa. Emman sarjassa 49 ja Titan sarjassa 50 ottelijaa. Miesten 75kg sarjassa 85 kilpailijaa.
Kaikki sujui mukavasti matkojen jne.. osalta ja Coburg oli idyllinen vanha saksalainen kaupunki. Oli linnoja ja vanhoja kivirakennuksia ja katuja. Hassua, että sinänsä monessa asiassa edistyksellinen Saksa on toisinpaikoin hyvin vanhanaikainen. Esim. puhelinkoppeja näkyy käytössä, pankkikortti ei ollenkaan kaikkialla käy ja selvästi mieluummin haluaisivat käteisellä maksut.
Kisat menivät meiltä vähän kaksijakoisesti. Emma sai vastaan ranskalaisen jolla oli kolme nuorten arvokisamitallia mutta sitten ei kolmeen vuoteen maajoukkue-edustuksia. Luultavasti on ollut ”lapsitähti” joka ei sitten ole Ranskan kovassa kilpailutilanteessa edustajaksi enää selvinnyt. Pienikokoinen ja vähän avuttoman näköinen. Näin pitkä esiselitys koska saatiin opetus kun vähän aliarvioitiin. Etäisyyden hallinta, jolla olemme pystyneet kovia voittamaan, petti. Ranskalainen pystyi ponnistamaan lyönteihin yllättävän kaukaa. Eka piste tuli kyllä luvattoman vajaaksi jääneestä lyönnistä, mutta niitä joskus tulee. Sitten liian hätäistä nopean tasoituksen hakua, olettaen että Ranska pakoilee. Hyökkäsi vaan ja kovaa, heti kun paikka aukesi ja Emma jäi alle. Muutama kova yhtaikainen osuma josta varmasti kummallakin leuat kipeäksi, mutta kun tuomaripisteet olivat jo Ranskaan lähteneet menemään, niin aina sinne kääntyi ja ihan ansaitusti. Äkkiä oli ohi ja 1-5. Ranska ei finaaliin selvinnyt ja Emma suihkuun. Noin siellä helposti käy ja niistä voi taas oppia.
Titta pääsi suoraan toiselle kierrokselle ja kohtasi fyysisessä ja epäpuhtaassa ottelussa saksalaisen poliisin. Titta leikki rosvoa, löi, potki ja repi puvusta, voimakkaasti päällekäynyttä poliisia vastaan ja voitti 4-2.
Sitten jo kaksi ottelua voittanut Bosnia-Hertsegovina. Titalta onnistunut ottelu 6-0. Kulminaatiopiste oli, kun vastus tuuletti pistettään, käänsi selän mutta tuomarit eivät mitään pistettä tarjonneetkaan, eivätkä laittaneet aikaa poikki. Titta oli hereillä ja käytti ”suden hetken” ja otti ilmaiset kolme pistettä napauttamallla jalalla takaraivoon.
Poolivoitosta tuli vastaan Norjan MM-2 Gitte Brunstad. Erinomainen ottelu Titalta 1-1. Jo toinen tuomariäänestys tappio Gitteä vastaan vuoden sisällä. Gitten putosi semifinaalissa, joten ei keräilyjä Titallekkaan. Titta ja Melis olivat suomalaisista ainoat jotka pystyivät tällä kertaa voittoja ottamaan.
Pitkä kotimatka ja pohjavire Istanbulista palatessa oli hieman parempi, mutta samaa totaaliväsymystä se oli silloin, kuten nytkin ja elämä jatkuu.
ISTANBUL-OPEN 2015
Viisi kuukautta edellisistä kilpailuista ja kansainvälisistä leireistä. Meille ennennäkemätön ajanjakso, jolloin suljettiin ulkomaailma pois ja treenatttiin Honkilahdella omalla tavalla, niillä ideoilla ja opeilla joita on vuosien varrella matkaan kertynyt. Ihan mahtavaa aikaa ja itseisarvo jo sinänsä olla paljon yhdessä ajan kanssa. Suuria elämän kysymyksiä ollaan pohdittu ja karate näyttäytyy siinä valossa vain välinearvona elämän opetteluun, mutta tärkeältä ja hyvältä sellaiselta. ”Viimeistä kertaa” ollaan useamman kerran menty puskista marjoja syömään ja nyt ne taisivat ihan oikeasti loppua, joten oli aika lähteä niillä vahvistuneina eteenpäin.
K1 Premium-liiga on se karate huippu-urheilun kovin mittari arvokilpailujen ohella. Kahdeksan osakilpailua ympäri maailmaa. Euroopassa käytäviin mekin mennään mukaan. Brändinä K1 on onnistunut koska se kerää mailman parhaat yhteen ja käytännössä mailman ranking top-10 on useimmiten paikalla. Viisi vuotta ja siitä taaksepäin, näin kovia kilpailuja oli vain MM-kisat.
Olisiko meidän viisaampaa kiertää kevyempiä kisoja? Niissä ollaan jo toistuvasti pärjätty, joten seuraava ja valloittamaton porras ovat nämä K1 kisat. Se on selvä että isompi porras tämä on kuin mikään edellinen. Kun asian oikein oivaltaa, niin on vapauttavaa lähteä kilvoittelemaan K1 kisaan koska ei tarvitse selitellä eikä toivoa mitään. Eri maanosien parhaita tulee varmasti vastaan ennen mitalliotteluita. Jos tuolla pärjäät, olet huipulla ja jos et, niin kuulut ynnämuihin, jotka yrittävät huipulle.
Sen verran ennakko helpotusta toi muutamien maiden ja tähtien poissa-olo. Kesällä käydyt eri maanosien, Europian,Aasian ja Pan-amerikan gamesit varmaan vaikuttivat niin että siirsivät kisakauden aloitusta myöhemmäksi. mm. Ranska,Japani, Kiina ei ollut täydellä miehityksellä ja toisaalta vaikkapa Venäjä, Iran, ja Titan kaverit Equadorista olivat paikalla ja Turkki itse yhtenä menetyneimpinä maana MM-kilpailuissakin, takaa jo itsessään tason tähänkin kisaan.
Hieno viikko ennen lähtöä takana. Ma alkoi uusi alkeiskurssi ja oli kiva vetää ilosilmäisille lapsille/nuorille perusasioita. Ke tuli Porin talentit + timantti Hellu treenaamaan Honkilahdelle ja treenien lopuksi käytiin meidän palautuskeskuksessa Vähäjärven saunalla, jossa Öhmannin Seija piti ovia meidän vuoksi auki tavallista pitempään.
To iltana olin Honkilahden VPK:n nuoriso-osastoa konsultoimassa nuorten liikuntatreenien suunnitelussa. Hyvä meiniki heillä, innostuneita aikuisia valmiina antamaan nuorille aikaansa. Sinne vaan kaikki nuoret harrastamaan. Sieltä Turkuun jossa me ei saatu perustreenipaikkaa käyttöön. Soitin Budokwain Rintamäen Mikalle joka alkoi selvittään ja niinpä löydettiin itsemme viimeistelyjä tekemästä Ruskolaisen firman tatamilta iltamyöhään. Budokwain Laitakarin Ismo otti meidät vastaan, näytti paikat ja käski pitää valot pois kun lähdetään. Aina vaan mukavaa porukkaa vastaan tulee.
Pe aamuna kentälle ja yhtäkkiä oltiinkin Istanbulin hälinässä ja 30 ast. lämpöä. Rekisteröinti kuhinaa ja tuttuja naamoja, ihan kuin ennenkin. Ajattelin että me ei silti olla niinkuin ennenkin, vaan meillä on jotain enemmän mutta niin voi olla toisillakin? Moskeija oli hotellin vieressä ja rukouskutsut tuudittivat meidät makoisiin uniin.
La Aamulla Emman kanssa aikaisin kadulle, pieneen syvennykseen pois autojen tieltä jumppaamaan. Katsojia huvitti ja pienen kioskin alta kissanpoikaset kurkkivat ihmeissään. Emma oli ihan unenpöpperössä ja hyvä kun oltiin aikaisin liikkeellä.
Kisapaikan lämmittelyalueelle, jossa vielä aamulla oli viileää ja happea. Pikkuhiljaa se täyttyi, happi väheni ja lämpö nousi jopa Pajan olosuhteita pahemmaksi. (täytyy keksiä jotain että saadaan olosuhteet Pajalla vastaamaan kansainvälisiä vaatimuksia, happivajeen ja lämmön osalta)
Aikataulu venyi mutta kokemusta on. Emman sarjassa 39 ottelijaa ja päivän aikana tuli kuusi ottelua. Turkkilaisia oli lohkossa paljon ja heillä kova näytön paikka kotikisoissa. Turkin maajoukkuevalmentajat kävi kuumana kun Emma paukutti menemään ja lähetti heitä suihkuun. Iranilainen jalkavemputtaja oli edellissä otteluissa ollut vaarallinen. Emma ei ruennut jalan heilutuksia katselemaan vaan meni voimalla sisään, suisti tasapainon potkuilta ja otti varman voiton.
Sitten olikin jo semifinaali jossa Euroopan mestari Turkin Coban tuli vastaan. Olipa mieleen jäävä matsi sekin. Esim. Turkin delegaation johtaja tuli istumaan meidän coutsipallille ennen ottelua koitti psyykata ja huusi tuomareille ohjeita. Coban löi Emmaa tahallaan tuomari keskeytyksen jälkeen ja kävi itse välillä Emman antaman tärkyn jälkeen oksentamassa. Yksi virhe Emmalle tuli ja sen mestari käytti heti ja voitti 2-0. Sittenpä odoteltiin pronssiottelua. Nähtiin kun Venäläisvastus eteni keräilyjen kautta Emmaa vastaan ja kovalta vaikutti. Jotenkin Emma osasi viedä häneltä terän pois ja tasainen ottelu 1-1. Emma otti riskillä lopussa aktiivisia yrityksiä mutta ei pisteitä.
On se tyly ratkaisu tuo tuomari äänestys. En olisi itse osannut sanoa kumpi parempi tai aktiivisempi.
Hetki ennen äänestystä on tiheä.Ottelijat tuijottavat toisiaan ja enää eivät voi mihinkään vaikuttaa, ovat olevinaan vahvan näköisiä. Kulmatuomarit kohentavat istumaasentoaan, ottavat tiukemman otteen lipuista, päätuomari vie pillin suuhun, tauko, vihellys ja viisi lippua ylös. Venäläisen pää pyörii kulmasta kulmaan ja liput ovat hänen kannaltaan väärät, hartiat lysähtää. Emma ei kääntele päätään vaan odottaa hetken ja epäuskoisen näköisesti kääntyy katsomaan minua, kun päätuomari julistaa hänet voittajaksi.
Emma alkoi tuomion jälkeen pillittämään, vilkutin Titalle katsomoon ja sielläkin kyyneleet valuu. Minullakin nousi pala kurkkuun, eikös tämän pitäisi olla iloinen asia hei! Käveltiin hallista käytävä verryttelyalueelle. Ihmiset käänsivät katseen maahan osaaottavsti, kuin vainajaa kunnioittaen, kun itku Emma käveli ohi. Yritin ilmeillä että eikun me voitettiin.
Hassua kuinka monenlaiset ihmiset olivat mitalin noteeraanneet. Onnitelijoista osaa en lainkaan tuntenut.
Jäätiin katsomaan finaaleja ja odottamaan palkintojen jakoa. Titta kävi hotellilla lepäilemässä huomista varten ja tuli vielä illallla palkintoseremoniaan. Se olikin komea ja eipäs olla tuolla podiumilla ennen oltukaan.
Illalla syömään hyvällä fiiliksellä. Kun mennään urheilu edellä, niin katseet käännettiin jo huomiseen. Emman vuoro oli olla sisarena valmistautujalle, jonka toiveiden mukaan iltaskareet jne.. tehtiin.
Su aamulla Titan kanssa jalkakäytävän syvennykseen jumpalle. Maalaisia ei haitannut vaikka joku oli yöllä tehnyt tarpeensa nurkkaan. Kissan pojat katselivat tottuneesti meidän toimia. Sarjassa 36 ottelijaa.
Vastaan aluksi erinomaisen tekniikan omaava Belgialainen. Jostain tullut sellainen kuva, että hän on vähän pehmeä joten Titta päätti järkyttää heti viivalta ja kiinnitilanteista tehdä aivoraivoja, ihan kuin isonveljensä Santerin kanssa pienenä. Hyvin onnistui. Sittten Ruotsi,Iran nurin ja semifinaaliin jossa vastaan Azerbaitsania edustava Ukrainalainen MM-3, kesän European games voittaja. Palautusaikaa oli vähän ja niimpä vaan peruskunto ei meinannut Titalla kestää. Puolipalautuneena Titta ottelun aloitti ja kaikkensa teki mutta 2-4 tappio.
Pronssiotteluun oli pitkä tauko ja sinne ehti palautua. Azeri pudotti myös Euroopan mestarin ja maailman ranking-listan ykkösen Itävallan Alisa Bushingerin ja hänet Titta kohtasi mitalliottelussa.
Arvattavaa oli että Alisa oli pettynyt kun ei ollut siellä minne kuuluisi eli finaalissa. Titta teki ensimmäisen hyökkäyksen joka oli yllättää Alisan. Sitten Alisa ampaisi kuin tykin suusta kuten pelkäsinkin. Titta otti parilla pompulla taakseppäin ilmeenkään värähtämättä, eikä edes torjunut kun Alisan iskut jäivät vajaaksi. Siinä kohtaa arvasin että mahdollisuuksia on ja ihminen tuli super-Alisasta esiin. Sitten en paljon muista, lopussa tilanne oli 1-1, aikaa 3 sekuntia, huusin että lyö alas vastaan. Yhtäaikainen rintaan lyönti, palutus, aika pysähtyy, kaksi lippua pisteen merkiksi nousee ja ovat saman värisiä kuin Titan vyö ja suojat. Toinen tuomari veti lipun pois, nousin seisomaan, ositin ja huusin vaan...ja tuomari nosti lipun uudelleen. Tuomio saman tien, Alisa parahti itkemään, hänen valmentaja raivosi pettymystä, Titalta itkunaurua ja Emma huusi katsomosta ja mää vaan ihmettelin kauhiast!
Sitten palkintojen jakoa, onnitteluja tutuilta ja oudoilta, yritin leikkiä vaatimatonta ja kivaa oli. Oltiin aikaisin hotellilla, otettiin taksi ja lähdettiin kartsalle pyörimään. Ei meinannut tulla mitään kun oltiin niin väsyneitä, akut oli aika loppu. Juteltiin taas kerran siitä, mikä on oikeasti tärkeää ja kiva oli huomata että ei me pelkän tämän menestystunteen takia tätä tehdä. Raimo Summanen määritteli joskus huippu-urheilua niin että se on ”raadollista ja kuoppaista ponnistelua, omien äärirajojen etsimistä, pääasiassa pettymyksestä toiseen menemistä. Välillä voi tulla ohi kiitävä onnen hetki, joka on kuin lapsen päätä silittäisi.”
Nyt sellaisia hetkiä osui meille kaksi ja niistä on ollut kiva jakaa läheisille, jotka ovat myötäiloa siitä toivottavasti saaneet. Taas jaksaa vaikka kuoppiin pudota ja pettymyksia vastaan ottaa jos on tullakseen mutta siitäkin tuli kokemus että kun kaikki sattuu kohdalleen, niin meidän on mahdollista parhaita voittaa. Seuran nuorisolle eli The Sistersseille tuodaan karatesuojia ja taisipa tytöt jotain korvakorujakin heille kaupasta katsoa?
EM-kilpailut oli siis tänä vuonna poikkeuksellisesti jo maaliskuussa. Niinpä syntyi erikoinen tilanne kun nyt viikko EM-kisojen jälkeen on SM-kilpailut. EM-kisoissa akkunsa tyhjentäneille vaikea tilanne saada latausta aikaiseksi. Asiaahan voisi alkaa valittamaan ja varmistaa että harmittaa kokoajan tällainen kuivan leivänkannikan pakollinen syönti. Asialle pitää tehdä merkitys ja niimpä nyt punnitaan sitä, kuka osaa latautua ja kehittää draivia vaikka energiat on vähissä. Aina sitä kamppailijalla kuitenkin on ja se pitää kaivaa esiin.
Nuoriahan tämä marina ei koske lainkaan, vaan heille tämä on tärkeä kilpailu. Ella päätti jäädä näistäkin kisoista pois, tällä kertaa ”tekosyynä” viikon kestänyt 39-40 asteen kuume. Ennen vanhaan kun kaikki oli kovempaa, minäkin menin kerran leirille 39 ast. kuumeessa. Hieno suoritus ja treeneistä selvisin, enkä ollut sen jälkeen kuin viikon sairaalassa, aivokalvon tulehduksen takia. Siitä ei jäänyt mitään pysyvää vikaa, eihän?
Perjantaina lähdettiin Emman ja Titan kanssa kohti Tamperetta. ”Pienet” tulee huomenna katsomaan kisoja ja valmistautumaan sunnuntain kisaan. Rekisteröinti Pe iltana Hotelli Ilveksessä. Meidän kuuden ottelijan osallistumismaksut olivat vain 345€. Aika monet kisamaksut ympäri maailmaa maksaneena voi todeta että maailman kallein kisa.
Suunnistettiin seuraavaksi majapaikkaan Titan ystävien, Samuel ja Nea Tuomikorven luo. Olipa taas kiva tavata hienoja nuoria ihmisiä ja saada kokea suurta vieraanvaraisuutta. Satakunnasta kun oltiin, niin heti huomasi että Samuelkin oli sieltä, niin oli hieno mies ja vielä kokki. Juteltiin ja aterioitiin ilta. Nean tarttuvaa naurua oli kiva kuulla ja tyttöjen mielestä se muistuttu Ellan purskahduksia. Hän kertoi jostain huippukoukuttavasta TV-sarjasta jossa siis oli sinkkumiehiä ja sitten ei ja sitten ne meni heti naimisiin vaikkei tiennyt edes nimeä tai jotain. En ihan tuon perusteella vielä hanki TV:tä.
La aamulenkille kovaan vesisateeseen. Juostiin kaupan katoksen alle ja pyöriteltiin siellä. Kisapäivä oli pitkä mutta onnistunut. Emmalla ja Titalla kummallakin 5 ottelua joissa kummllekkin yksi tappio Hellua vastaan.Titta voitti sarjansa finaalin 5-0, Emma 2-0, avoimessa Emma eteni finaaliin ja Titta voitti pronssia. Joukkuefinaalissa oli vastassa Helsingin Renshinkan. Meillä oli vain kaksi ottelijaa ja kummankin oli pakko voittaa ja näin myös kävi. Ensimmäinen naisten joukkuekulta Euran karateseuralle ja ihan omin voimin. Hellu kyseli miksi me ei sitä otettu mukaan? Sanoin että haluttiin ihan omilla mennä ja siksi toiseksi joukkue olisi silloin ollut niin ylivoimainen että se olisi ollut epistä.
Puitteet oli kisoissa hienot ja finaaleissa tupa ihan täynnä kun oli kolmen lajin finaalit. Illalla sitten Samuelin ja Nean luo koko konkkaronkka eli Ellu, Maiju, Ooona, Monsku, Titta, Emma ja mä. Käytiin kaupassa ja oli kiva nähdä kuinka rutiinilla tytöt osasivat tehdä hyviä valintoja ja koostaa kisapäivän eväät. Ellun jalassa pidettiin kylmää, kun hän oli sitä loukannut hypättyään tatamikasan päältä lattialle, toivottavasti tulee huomiseksi kuntoon.
Su aamulenkki räntäsateessa ja pyörittely jo tutuksi tulleessa kaupan katoksessa. Kisapaikalle, jossa oli hyvä hulina. Siitä sitten vaan lämmittelyä, otteluita, uutta läämittelyä....
Elina oli toisissa kisoissaan ja jalka oli kipeä lämmittelyssä. Lääkäri katsoi sen ja antoi luvan otella jos pystyy. Ellu ei ollut itsekkään varma. Sanoin että nyt pitää tehdä päätös ja jäädä pois mikä on ihan ymmärrettävä vaihtoehto tai sitten otella ja olla yhtään valittamatta jalkaa vaikka sattuisikin. Sellainen välimuoto että vähän valittaa ja ontuilee sekä saa tekosyyn jos ei kulje, on se kaikkein huonoin vaihtoehto. Ellu päätti otella, osoitti sisäistä tiikerileijonaa ottamalla hyvät ottelut. Varsinkin toinen matsi 5-5 ja tuomariäänestys 2-3 Tikkurilan Salosta vastaan oli upeaa taistelua.
Maiju matsasi mainiosti, harmittavan lähelle jäi sarjavoitto kun viimesekunnin potku käänsi ottelun Lahteen. Monica otti hyvin ja sarjan finaalissa hyvä ottelu, 2-3 tappio Rajakylän Korpelaa vastaan.
Oonalla naksahti jotain päässä kohdalleen. Kolme ottelua omassa sarjassaan 8-0 ylivoimaisella pistevoitolla. Aikamoista tykitystä häneltä.
Kadettien Joukkuekisassa oli kolme seuraa saanut joukkueen. Rajakylän karate, hienoinen ennakkosuosikki, tuli heti vastaan. Monica voitti hienosti omansa ja valmenajana osasin olla ”tyytyväinen” kun Oona hävisi omansa. Tyytyväinen siksi, että Oona tulevaisuutta varten toivottavasti huomasi, että heti kun tietyt tekniset asiat vähän pettivät eikä valmentajankaan neuvoja ihan tarkasti kuunnellut, niin hyvä vastus rankaisee heti.
Sankarin viittaa tarjottiin Maijulle jonka oli pakkovoiton edessä. Sankarin viitta kelpasi ja hyvällä draivilla maiju paukutti varman voiton ja varmisti loppuottelupaikan Lahtea vastaan. Siinä Monica ja Oona laittovat tuulemaan ja Maijua tarvittiin vain loppuhalauksiin ja palkintopallille. .
Tuloksellisesti meni aika hyvin. Kaikki kuusi ottelijaa mitalleilla, naisten ja kadettien joukkue suomenmestaruus. Sisällöissä tietenkin parannettavaa jäi ja hyvä niin.
Kotimatkalla taas rokki soi ja takapenkin tappelua ”älää” huutoineen vanhaan malliin... Hieno reissu ja positiivinen viba jäi kaikesta tekemisestä viikonlopun ajalta.
Kaitsu
Onnistuneiden SM-kilpailujen jälkeen alkoi valmistautuminen PM-kisoihin. Pääsiäisenä omaa leiriä Honkilahdella, mukaan tuli myös Kuusiston Hellu Porista ja hyvin hän mukana tahdissa pysyi. Viimeiset leiriyöpymiset ennen poismuuttoa latvantien ”majatalossa”. Jäätiin oikein muistelemaan, että paljon niitä on vuosien varrella ollutkin ja kymmeniä karatekoita ympäri Suomen on meitä käynyt ilahduttamassa ja Sannan tekemiä sämpylöitä yms. on uponnut hyvin. Luulen että seuran ulkopuolisista on eniten majoitusvuorokausia Hyvärisen Jossulla, ampui kerran jäniksenkin.
Titta lähti Hellun kanssa jo aikaisemmin Islantiin, istumaan johonkin kuumiin lähteisiin. Emma, Maiju ja Oona tulivat pe aamuna Pajalle, jossa kevyt treeni ennen lähtöä. Maijulla oli Infulenssa kuumeineen ennen SM-kisoja ja niukasti selvisi sinne. Sen jälkeen uusi kuumejakso ja siksi hieman haudasta nousseen oloinen yskijä tuli ensimmäisiin ja viimeisiin treeneihin ennen PM-kisoja. Kummasti hän singahteli kuitenkin ja onhan vielä vuorokausi aikaa toipua.
Autoon ja kohti lentokenttää. Maijulle ja Oonalle jännitystä matkalle riiti, lähtien siitä, että ensikertaa lentokoneeseen ja harva on Islannissakaan käynyt, kuten en minäkään ennen. Kun noustiin koneeseen, kysyin tytöiltä kuluneen lauseen jota aina viljelen soveltaen paikkaansa. ”olisitteko arvanneet kun tulitte alkeiskurssille, että jonakin päivänä hyppäätte lentokoneeseen ja olette matkalla Islantiin edustamaan Suomea Pohjoismaiden mestaruuskisoihin?”
Minuakin meinasi nousu jännittää, kun sitä tyttöjen kanssa oikein odotettiin, hyvin meni ja ilmaan päästiin.
Illalla Anssin kanssa coutsh palaveriin. 500 metriä piti olla matkaa. Seurattiin Ruotsin ja Norjan tuomareita ja mentiin niin mettään kuin olla ja voi, eikä tunnin kestäneeseen palaveriin paikalle ehditty. Pitäisihän se tietää koska nuo tuomarit ei näe välillä edes selkeitä pisteitä, niin eksyksiin siinä joutuu jos niitä seuraa. Rekisteröinti onnistui ja sitten syömään. Atlanti näytti voimansa ja semmoinen tuuli ja räntäsade alkoi, ettei meinannut pystyssä pysyä. Koitin suojata yskivää Maijua kun käveltiin hotellille, Ihan kuin elokuvien tuulikoneella tehdyssä myrskykohtauksessa. Maiju sanoi yskän puuskan keskeltä että ”minä en ainakaan ikinä tule tänne lomalle”.
Kisapäivän aamuverrytely ulkona oli virkistävä raikkaassa tuulessa. Kisoissa ensin tulessa Maiju. Nuorten pikkusarjoissa on muutenkin vähän osallistujia ja nyt vielä poisjääntejä joten kolmen sarja josta Maiju suoraan finaaliin. PM-kisoissa vedetään WKF-säännöin kuten isommissa arvokisoissa. Niimpä esim. kun käy näin että on vain kolme ottelijaa, sitä ei voi ottaa poolina eli kaikki kaikkia vastaan. Tästä ja muutasta muusta kummallisuudesta valmentajan kokoontuivat erikseen ja vaativat jatkossa muutosta. Koska kun on kallliit matkat ja muutenkin osallistumisrajoituksella oleva(2/maa) kilpailu, niin otteluita pitäisi saada max määrä kaikille.
Hyvä Ruotsalaistyttö voitti Norjajalaisen 6-0 ja tuli Maijua vastaan. Maijulta ihan ok ottelu valmistautumiseen nähden mutta ok ei voittoon riittänyt, hyviä hetkiä oli mutta 1-6 tappio.
Oonalla oli toiveet kotkealla hyvin menneiden SM-kilpailujen vuoksi. Oonan sarjassa kaksi Euroopan kärkityttöä joista Tanskalainen vastaan heti alkuun ja 0-8 ”ennenkuin Oona ehti kissaa sanoa” Hän putosi seuraavan, huippuottelun jälkeen EM1 ruotsalaiselle joten ei keräilyjä. Siinä on nyt se lähtötilanne, mikä on ero ikäluokan maailman kärkeen ja sen kiinnikurominen vaatii paljon intohimoista harjoittelua. Puitteet siihen ihan omalla salilla on olemassa kuten seuran aikuisten seuraava esimerkki kertoo.
Emma otti päivän aikana neljä ottelua, joukkuefinaalissa yksi tappio. Oma sarja karsinta ottelu 8-0 ja finaali 4-1 ja kolmas aikuisten PM-kulta Emmalle. Titta sai heti vastaan Norjan MM-hopeamitalistin Gitte Brunstadin ja kovan,vaiherikkaan ottelun jälkeen 0-2 tappio. Keräily pronssiottelun Titta hallitsi Ruotsin Rim Mouradia vastaan varmasti, 5-0.
Joukkueessa Titta otteli Islantia vastaan ja voitti omansa. Siinä vaiheessa todettiin että kuntopohja alkaa pettää ja ei oikein enää palaudu joten Titta seuraavissa varamieheksi. Ruotsia vastaan Emma otteli hankalaa raskaansarjan otteliaa vastaa, singahteli hyvin, piti tasonsa ja voitti selvästi 5-0. Finaalissa Norjaa vastaan Emmalle tuli tappio ja kolmen ottelun jälkeen oli kummallakin yksi voitto ja tasapeli sekä suorituspisteet tasan. Yksi uusintaottelu jossa Hellu oli parhaimmillaan ja vei Norjan Gitteä 6-0.
Tanskalla ja ruotsilla oli suurimmat joukkueet mukana, heillä kuten Norjallakin on ammattivalmentajat. Silti mitallitilaston ykkönen oli Suomi, se on aika hyvin, eikä olenkaan itsestään selvyys.
Iltaohjelmana mentiin uimahalliin eli ulkona 50m pitkä uima-allas ja erillaisia, eri lämpöisiä altaita. Vitsi oli siinä, että ne olivat ulkona, 6 astetta pakkasta ja kauhea tuuli. Lämpimin allas oli 44 astetta ja erikoinen efekti oli juosta ulkona, kylmettyä hetkessä ja sitten mennä ihan kuumaan. Käänteinen avantouinti-idea siis.
Aikuisilla on harvinaisen, moneen kertaan pitkittynyt kausi takana ja akut on tyhjät. Nyt huilataan päätä aikamme ja otetaan etäisyyttä lajiin. Sitten istutaan alas miettimään, että mitä, missä, milloin?
Nuoret ensiviikonloppuna Orimattilaan ja sitten vielä Tavastia-cup. Sitten täytyy myös heidän kanssaan vetää kausi yhteen ja miettiä että mitä, missä ja milloin?
Kaitsu
